Maastamuuttajan päiväkirja
  
Jaa kirja    

Herkullinen lukupaketti mustan huumorin ystäville

Tuusulan roihuavasydämisin sanansäiläilijä pakkasi kauneimmat alushousunsa ja lähti jälkikasvuineen kielikouluun Maltalle. Miten iso mies perheineen kotiutuu piskuiselle juuri ja juuri eurooppalaiselle saarentyngälle, jonka teillä ajaminen vaatii kirurgintarkkuutta, jonka talot kukkivat vihreänään hometta ja jossa maa toisinaan vavahtelee niin, ettei mies saa rauhassa iltakakalla istua?

Maahanmuuttajalta ovat välillä kohteliaisuudet hukassa, kun paikalliset päättävät alkaa kusettaa tietämättä kenelle vittuilevat. Koluamatta eivät myöskään jää englantilainen maaseutu, eikä mafiapomon suosima sisilialainen ravintola, jonne kuulapää pikkuperillisineen sattuu osumaan illalliselle väärään aikaan.

Lukijan riemuksi kansien väliin on pultattu vuoden mitalta ilotulitusta, josta on välillä ilo todella kaukana.

Maastamuuttajan päiväkirja - valikoidut kolumnit 2014-2015 on hyväntekeväisyyskirjojen veljessarjan seitsemäs tulokas, ja sen tuottoa ohjataan lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen.

Juha Vuorinen (s. 1967) on kirjailija ja radiopersoona, joka on ehtinyt tuottaa suomalaislukijoiden iloksi jo uhkaavasti huojuvan pinon mustan huumorin sävyttämiä kirjoja. Eikä loppua näy!

"Tähän voi paneutua vaikka kärpänen otsassa! Herkullinen paketti ihan kelle tahansa, joka osaa lukea!" – Kirjavinkit

Näytä lisää