Askeleita

Askeleita

intuition mestarikurssi

Tietoa kirjasta

Elämäntarkoituksensa oivaltanut opettaja tarjoaa eväitä oman polkunsa etsijälle ja johdattaa satuun, jolla ei ole loppua

Mitä tapahtuu, kun seuraa intuitiotaan? Kun lähettää henkensä vieraaseen taloon? Kun etsii vaistollaan kadonneita esineitä? Kun sukeltaa tutkimusmatkalle toisen kehoon?

Askeleita on jatkoa elokuvaohjaaja Kaija Juurikkalan suositulle Varjojen taika -teokselle. Se kertoo Kaijan seuraavasta askeleesta, siitä, kuinka oppilaasta tuli opettaja. Hän kutsui kymmenen ihmistä tutustumaan intuitioon ja väittää, että kuudennen aistin voi halutessaan avata kuka tahansa. Myös sinä...

Kirja kertoo Kaijan kymmenestä oppilaasta, joiden taittamaa matkaa lukija pääsee seuraamaan ennennäkemättömän läheltä. Ensi kuulemalta mahdottomilta vaikuttavat harjoitukset nostattavat kurssilaisissa riemullisia oivalluksia, upottavat epäilyksiin ja avaavat uusia ovia syvemmälle sisimpään. Itseään uudeksi luovat oppilaat innostavat esimerkillään ja huikealla kasvullaan myös muita.

Kirjailija Janne Ruokonen on yksi osallistujista. Hän tallensi 900 liuskaa nettikirjeenvaihtoa ja valitsi tähän kirjaan vuoden matkasta helmet: ”Elät tullaksesi siksi, joka todella olet. Intuition mestarikurssi johdattaa syvälle itseesi ja kykyihisi. Lempeästi. Yllättävästi. Viisaasti.”

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Askeleita