Ennustusten aika - Belgarionin taru 2
    
Jaa kirja    
Rivan kuningassuku on määrätty tuon pyhän kiven vartijoiksi, mutta se ryöstetään heiltä viekkaudella. Paha Torak-jumala pyrkii kiven avulla jumalien ja koko maailman valtiaaksi.
Ikivanha ennustus kuitenkin kertoo, että kiven herruus ratkaistaan taistelussa, jossa Torak kohtaa nuoren kuninkaanpojan Rivan suvusta.
Kun ennustusten aika sitten koittaa, on tapahtumien polttopisteenä nuori Garion, maalaispoika, joka ei lainkaan aavista suurta elemäntehtäväänsä...
Belgarionin taru on huikea fantasia, täynnä merkillisiä juonenkäänteitä, rehevää huumoria ja maailmoja syleilevää elämisen riemua. Ennustusten aika on viisiosaisen sarjan toinen osa.
Näytä lisää