Epäilyksen tuolla puolen

Epäilyksen tuolla puolen

Tietoa kirjasta

Onko tuomittu murhaaja sittenkin syytön?

Romaani oikeuden toteutumisesta silloinkin, kun silmä silmästä -periaate tuntuisi olevan oikein.

Elinkautistuomion saanut Stig Ahlin ei ole mikään sympaattinen henkilö. Häntä on ennen murhatapausta syytetty oman tyttärensä hyväksikäytöstä, mutta syyte on rauennut. Hän on myös myöntänyt seksisuhteen murhattuun 15-vuotiaaseen tyttöön.

Sophia Weber löytää rikostutkinnasta ja oikeusprosessista puutteita, mutta mitä syvemmälle hän tapaukseen uppoutuu, sen epävarmemmaksi hän itsensä tuntee. Professori Kuolemaksi kutsutun Ahlinin oikeuksien puolustamisen seuraukset voivat olla kohtalokkaat.

Malin Persson Giolito (s. 1969) päivittää juristivetoisen rikosdraaman tähän päivään. Hän on itsekin juristi, joka asuu Brysselissä miehensä ja kolmen tyttärensä kanssa. Hänen isänsä on Leif G. W. Persson. Persson Gioliton edellinen teos oli myynti- ja arvostelumenestysromaani Suurin kaikista.

suomi

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Epäilyksen tuolla puolen