Eväsvoro

Eväsvoro

Tietoa kirjasta

Kolmannessa Montalbano-dekkarissa myrskyää.

”Sarja erottuu edukseen Camillerin merkittävän tragikomedian tajun ansiosta ja sekoittaa taidokkaasti valoa ja varjoa romaaneissaan, jotka ovat sekä lohdullisia että häiritseviä.” Booklist

Salvo Montalbano joutuu ylitöihin yrittäessään selvittää kahta outoa veritekoa. Samana aamuna, kun tunisialainen partiovene tulittaa sisilialaista kalastusalusta ja tappaa yhden miehistön jäsenistä, ikääntynyt liikemies kohtaa loppunsa kotitalonsa hississä. Tapahtumilla ei näytä olevan yhteyttä toisiinsa, mutta kun nuori poika alkaa varastaa toisilta lapsilta eväitä, Montalbano löytää yhteisen nimittäjän. Samalla verkko tihenee tappavaksi, sillä omapäinen komisario on pääsemässä liian lähelle hallituksen pimeitä puuhia ja korruptiosotkuja.

Andrea Camilleri (1925–2019) oli italialainen kirjailija. Hänen tunnetuin hahmonsa komisario Montalbano seikkaili lukuisissa dekkareissa sekä mm. Ylenkin esittämässä televisiosarjassa. Camilleri syntyi Sisiliassa, jonka mafian hallitsemiin maisemiin myös Montalbano-sarja sijoittuu. Viimeiset vuotensa hän vietti Roomassa kirjoittamisen ja elokuvatuotantojen parissa.

suomi

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Eväsvoro