Harri Moisio

Minä ja radio

Arvostelu 4.4
13h 22min
bookCoverFor

Tietoa kirjasta

Minä ja radio kertoo toimialan kehityksestä runsaan 30 vuoden ajalta yhden ihmisen näkökulmasta.

Kuinka mahdottomalta välillä vaikutti paikallisradion toimituksen johtaminen, kun ei nuorella miehellä ollut välillä pienintäkään käsitystä siitä, mitä pitäisi tehdä.

Kuinka pikkukaupungin pieni radiotähti halusi olla
jotain suurempaa, mutta joutui huomaamaan, ettei
paikallisradiossa hankittu osaaminen taannutkaan
ohituskaistaa pääkaupungin sykkeeseen.

Samalla kirja on aikamatka viisikymppisen miehen
lapsuuden ja nuoruuden YYA-Suomesta 2020-luvun EU-Suomeen. Aikamatkan varrelle mahtuu monta ihmissuhdetta, joissa kaikissa yhdistävänä tekijänä on ollut tavalla tai toisella radio.

Harri Moisio aloitti radiouransa pikkukaupunki Salossa vuonna 1990 ja ehti vielä pieneksi hetkeksi mukaan alan alkuhuumaan, jolloin vain taivas oli menestykselle rajana.Lama pyyhkäisi koko Suomen yli 1990-luvun alkuvuosina, eikä kaupallinen radiotoimialakaan välttynyt laman kurimukselta. Pitkään sana paikallisradio
olikin lähes synonyymi konkurssille.

Ketjuradioiden ja valtakunnallisen Radio Novan käynnistyminen muutti kaupallisen radiotoimialan perusteellisesti 1990-luvun puolivälin jälkeen.

Kilpailu kuuntelijoista ja mainosrahoista kiristyi entisestään ja itsenäiset paikallisradiot alkoivat pian olla keräilyharvinaisuuksia. Yksi sellainen oli turkulainen Auran Aallot, jonka ohjelmapäälliköksi Moisio nimitettiin vuonna 2000. Hyvin ei mennyt Auran Aalloillakaan, vaan varakas omistajayhtiö joutui kuittaamaan konserniavustuksella
radiotoiminnan tappiot vuosi toisensa jälkeen.

Lopulta Moisiokin löysi itsensä valtakunnalliselta radiokanavalta ja on toiminut pitkään Radio Rockin aamujuontajana, vaikka ei juontajana osaa itseään vieläkään pitää.

Kirjailija(t):

Lukija(t):

Äänikirjan kesto:

13h 22min

Kielet:

suomi

Julkaistu:

17.11.2023

Äänikirjan kustantaja:

Readme

ISBN Äänikirja:

9789523739109

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Harri Moisio –
Äänikirja

Harri on kova 💪🏻

Ville

Harvoin olen kuunnellut elämäkertaa niin innolla kuin tätä. Harrin rehellisesti kerrottu tarina, elämän makuinen 🙂

Sari

En saanut kirjasta mitään ”ahaa”-elämystä, taikka muutenkaan elämäni olisi mullistunut, mutta oikein mielenkiintoista kuunnella radiotyöskentelyn historiaaa tekijän kantilta, sekä siinä ohessa ihan elämääkin. Moisio on niin radioäänenä, kuin nyt lukijanakin oikein miellyttävää kunneltavaa. Toivoisin Harria lukemaan enemmänkin kirjoja tänne. Loppukaneettina, ei nyt mikään kirjahyllyn klassikkoteos, mutta oikein hyvää horinaa, vaikkapa kuten itselläkin, työpäivän ratoksi.

Hans

Erittäin mielenkiintoinen kirja ja Harrin juttuja on mukava kuunnella.

Timo