
Tietoa kirjasta
Vuosi helikopterilääkärin matkassa
”Hetkeen kukaan ei sano mitään, kuuluu vain monitorin tasainen piippaus. Katson ensihoitajan laajentuneisiin silmiin. Niistä paistaa sekoitus huojennusta, kauhua ja epäuskoa. Se oli niin lähellä.”
Oli kyse liikenneonnettomuudesta, syrjäseudulla sattuneesta aivoinfarktista tai yllättävän nopeasti edenneestä synnytyksestä, kun elämä on hiuskarvan varassa, paikalle hälytetään muiden viranomaisten ohella usein myös helikopterilääkäri. Yksi heistä on ensihoitolääkäri Heini Harve-Rytsälä, jonka työssä on toistuvasti kyse elämästä ja kuolemasta. Koskaan ei voi tietää, mikä perillä odottaa, mutta kaikkeen on varauduttava. Tämänkin sankarilliselta kuulostavan ammatin takana on kuitenkin ihminen, joka välillä uupuu ja jonka työ- ja arkielämä risteävät toisinaan kipeällä tavalla. Mieleen kummittelemaan jäävistä aaveista ei pääse eroon, mutta niiden kanssa voi oppia elämään.
Heini Harve-Rytsälä on anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri sekä ensihoitolääketieteen dosentti. Lääkärihelikopterin ensihoitolääkärinä hän on työskennellyt seitsemän vuotta. Henkisesti raskaan työn myötä Harve-Rytsälä on myös kouluttautunut iPREP-stressinhallintamenetelmän valmentajaksi. Harve-Rytsälä on neljän lapsen äiti, joka rakastaa luontoa, eläimiä ja lukemista ja haluaa hetkittäin vetäytyä ajatuksineen omiin oloihinsa. Helikopterilääkäri syntyi näistä ajatuksista.
Mitä muut ajattelevat
Arvostelut teokselle Helikopterilääkäri – Äänikirja, E-kirja
Yksi parhaista kirjoista joita olen koskaan lukenut.
Tiina
Kiitos upeasta lukukokemuksesta! Niin kaunista kieltä ja hienoja kuvauksia. Raskaita tehtäviä ja hetkiä kuvattu inhimillisen kokemuksen kautta. Antoi paljon ajattelemisen aihetta ja oivalluksia elämästä.
Tarja
Kirja jota kuunnellessa kylmät väreet kulkevat alkusanoista lähtien. On olemassa kirjoja ihmisistä, jotka leikittelevät kuolemalla, erityisesti toisten. Sitten on kirjoja ihmisistä, jotka elävät kuoleman kanssa, pelastaakseen toisia elämään. Nämä ihmiset maksavat hyvistä teoista aaveilla, jotka tulevat uniin ja ajatuksiin. En voi muuta kuin nostaa hattua Heini Harve-Rytsäläöle työstään, jota hän tekee. Hän vaikuttaa vaatimattomalta ihmiseltä, joka ei janoa kiitoksia, mutta toivon että hän ja hänen kollegansa tuntevat meidän kaikkien kiitollisuuden kaikista pelastetuista hengistä ja niistä kerroista, kun hän ja muut ovat yrittäneet pelastaa ihmisen hengen, niin epätoivoiselta kuin se onkin vaikuttanut.
🦔
Hyvin inhimillinen, kauniisti kirjoitettu, arvostava.
Katri