Iceman – Kimin matkassa

Iceman – Kimin matkassa

Kimi Räikkönen

Tietoa kirjasta

Kimi Räikkönen on ollut 2000-luvun tunnetuin suomalainen maailmalla. 20 vuoden ajoura huipputasolla on aivan poikkeuksellinen ja kuin jonkinmoiseksi loppukaneetiksi Kimi on nyt kaikkien aikojen eniten F1-kisoja ajanut kuljettaja.

Suomen kokeneimman F1-toimittaja Heikki Kullan ura Grand Prix -sisäpiireissä on vielä vuosikymmeniä pidempi kuin Räikkösellä. Heikki on seurannut Kimin tekemisiä läheltä koko tämän F1-taipaleen ajan. Nyt Kulta on kirjoittanut oman tarinansa näistä yhteisistä vuosistaan Räikkösen lähellä.

Kirja on tehty urheilu edellä – mutta ei rallienglannilla vaan suomalaisillekin niin tutuksi tulleella aidolla formulakielellä. Räikkösen uraa peilataan vuosikymmenien perspektiivillä – Kulta kertoo ne aidot asianosaisten tunne-elämykset ja mielentilat, miten hän on ne kirjannut ylös läheltä niin kisoista, kotioloista kuin salaisista sopimusneuvotteluistakin.

Kirjailija.Heikki Kulta
Lukija.Mikko Leskelä

suomi

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Iceman – Kimin matkassa