
Tietoa kirjasta
"En ymmärrä elämää, rakastan sitä." - Ismo Alanko
Katja Kettu on kasvanut Ismo Alangon musiikin säestyksellä. Ketun ja Alangon kohtaamisista syntyi tämä ainutkertainen elämäkerta.
Ismo Alanko on sanoittanut ja maalannut säveliksi suomalaisen mielenmaiseman. Se on 40 vuotta elämästä vienyt suurtyö, josta ei puutu verta, hikeä tai kyyneliä – eikä nauruakaan.
Kun tähän lisätään vielä elämän 20 ensimmäistä vuotta, saadaan tulokseksi fresko, jonka tarjoaa lukijalle palkittu ja kansainvälisesti arvostettu kirjailija Katja Kettu.
Niin kuin levyillä ja lavoilla, on kirjassakin omien sanojensa paras tulkki Ismo itse. Heti kuulijan tai lukijan jälkeen.
Ismo Alanko (s. 1960) tuli tunnetuksi 1980-luvun alussa Hassisen Koneen laulaja-lauluntekijänä. Hämmentävän monipuolinen ja kerta toisensa jälkeen uudistumiskykynsä osoittanut Alanko on saanut 16 kultalevyä, kahdeksan platinalevyä, useita Emma-palkintoja ja hänet on vihitty Itä-Suomen yliopiston filosofian kunniatohtoriksi 2019.
Katja Kettu (s. 1978) tunnetaan parhaiten romaaneistaan. Läpimurtoteoksestaan Kätilö (WSOY 2011) Kettu sai muun muassa Runeberg-palkinnon. Hänen tuorein romaaninsa Rose on poissa (WSOY 2018) oli Finlandia-ehdokkaana ja lukijat äänestivät sen suosikikseen.
Mitä muut ajattelevat
Arvostelut teokselle Ismo Alanko – Äänikirja, E-kirja
Olipahan teos! Vaan mitäpä se voisi muuta olla, kun kaksi mestaria lyö osaamisensa yhteen. Erityisesti pidin dialogimaisuudesta, Ketun tokaisuista, kyseenalaistamisestakin. Rakenne, että elämäntarina kulki albumista toiseen ja biisien kautta eteenpäin oli ilo lukea. Luku-kuuntelunautinto! / niin, vaan miltähän tämä olisi kuulostanut, jos lukijana olisi ollut maestro itse ja Kettu - että se dialogisuus olisi kuulunut ääninäkin?
Teija
Kirjassa käydään artistin koko tuotanto läpi, biisi biisiltä. Näiltä osilta kirjaa olisi saanut tiivistettyä, Koska useista biiseistä Ismolla itsellään ei ole juurikaan muistikuvia ja tai tarinaa biisin taustalle. Toki paljon mielenkiintoisiakin tarinoita biisien takaa löytyy. Jatkossa Ismon musiikkia varmasti osaa kuunnella aivan eri tavalla.
Jarmo
Itseäni alkoi hieman puuduttaa biisien läpikäynti, osa käsiteltiin niin ohuesti että olisiko ollut väliä jos ei olisi kuvailtu ollenkaan. välillä pohti onko kirja kuvaus pelkästä tuotannosta vai oliko tarkoitus olla myös elämäkerrallinen
Sonja
👍👍👍👍👍
Erik