Jäätyneet kasvot

Jäätyneet kasvot

Tietoa kirjasta

Karjalohjalta löytyy talvisena yönä ruumis omakotitalon ulkoaltaalta. Aviomiehen mukaan Pirjo Vaskio oli ollut menossa kastautumaan helpottaakseen vaihdevuosioireitaan.

Paikalle kutsutaan Lohjan poliisin pitkäkestoisessa rikostutkinnassa työskentelevä rikosylikonstaapeli, poliisikoiranohjaaja Hanna Vainio. Miesystävän viereltä paikalle hälytetty Hanna ihmettelee, miksi onneton kaatuminen on saanut poliisivoimat liikkeelle niin runsain mitoin, mutta huomaa pian tapauksen muuttuvan vaativaksi rikostutkinnaksi.

Tutkinnan edetessä kuoleman taustalta alkaa löytyä omituisia yksityiskohtia. Niihin perehtymisen ohella Hanna yrittää päättää, miten suhtautuisi teini-ikäisen tyttärensä ehdotukseen elämänmuutoksesta. Oman aikansa vievät myös henkilöetsintäkeikat poliisikoira Riinan kanssa – kunnes yksi keikka on muuttaa parivaljakon elämän.

"Jäätyneet kasvot" on Tiina Martikaisen toinen Hanna Vainiosta ja hänen poliisikoirastaan Riinasta kertova dekkari.

Tiina Martikainen on kirjailija, freelance-toimittaja ja kirjoituskurssien vetäjä. Hänen tuotantoonsa kuuluu muun muassa dekkareita, elämäkertoja ja nuortenkirjoja. Martikainen on työskennellyt myös kauppaoppilaitoksen opettajana ja työvoimaneuvojana.

suomi

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Jäätyneet kasvot