Kadonneiden eläinten saari
  
Jaa kirja    

Pasi Pitkäsen huima seikkailutarina kaukaisesta viidakkosaaresta, jossa elää merkillisiä eläimiä.

Matias vie pikkusiskonsa Jennin syntymäpäivän kunniaksi sirkukseen. Jenni rakastaa leijonia ja on pukeutunut leijonapukuun. Kun lavalle talutetaan pikkuinen leijonanpentu, Jenni pääsee silittämään sitä. Mutta sitten tapahtuu kauheita: sirkuksen katon läpi syöksyy otus, joka kaappaa mukaansa niin Jennin kuin leijonanpennunkin!

Matias ja leijonaisä lähtevät yhdessä pelastusretkelle, joka vie heidät kauas meren yli, salaperäiselle viidakkosaarelle. Siellä elää toinen toistaan oudompia otuksia. Mutta ovatko Jenni ja leijonanpentu saarella? Ja miksi saarella on niin erikoisia eläimiä?Pasi Pitkäsen jännittävä tarina on mannaa kaikille seikkailunnälkäisille. Se tuo mieleen kuuluisat edeltäjänsä, Tarzanin, Mowglin, Robinson Crusoen, Sendakin Hassut hurjat hirviöt tai Jack Londonin seikkailutarinat, mutta on kerronnaltaan täynnä nykyaikaista vauhtia ja visuaalista voimaa.

Pasi Pitkänen on helsinkiläinen kuvittaja ja graafikko, joka on valmistunut graafiseksi suunnittelijaksi Aalto-yliopistosta ja työskennellyt kuvittajana, hahmosuunnittelijana ja graafikkona Rovio Entertainmentilla. Pitkänen on kuvittanut mm. Tuutikki Tolosen ja Timo Parvelan kirjoja ja Parvelan ja norjalaisen Bjørn Sortlandin suosittua Kepler62-avaruusseikkailusarjaa. Hänen kuvituksensa ovat saavuttaneet myös kansainvälistä menestystä: Tuutikki Tolosen Mörkövahti kuvituksineen ilmestyy pian 11 maassa ja Timo Parvelan Pate-kirjat on myyty jo neljään maahan ja Kepler-sarja kuvituksineen kuuteen maahan

Näytä lisää