Kadonneiden lasten arkisto
  
Jaa kirja    
Isä, äiti, tyttö ja poika lähtevät New Yorkista automatkalle halki Amerikan. Äänimaisemia työkseen tallentavan pariskunnan ajaessa kohti Arizonaa kuilu heidän välillään repeytyy entisestään. Lauluja, karttoja ja polaroidkameraa apunaan käyttäen lapset yrittävät käsittää ja dokumentoida sekä oman perheensä kriisiä että sitä, josta radiossa kerrotaan: uutisia tuhansista paperittomista pakolaislapsista, jotka pyrkivät Yhdysvaltain etelärajan yli maahan mutta jäävät yksin jumiin pidätyskeskuksiin tai eksyvät matkalla aavikolle.

Kaikuina ja heijastuksina näitä kahta matkaa rinnakkain kuljettava Kadonneiden lasten arkisto on virtuoosimaisesti kirjoitettu romaani inhimillisyydestä epäinhimillisessä maailmassa. Kiihkeän poliittinen ja koskettavan henkilökohtainen teos voitti Rathbones Folio -kirjallisuuspalkinnon ja oli Booker- ja Women's Prize for Fiction -ehdokkaana.

”Kaavat rikkova uusi klassikko... Romaanimuoto todella uudistuu hänen käsissään: sähköiseksi, elastiseksi, houkuttelevaksi, uudenlaiseksi.” - New York Times

”Ihmeellisen taitava tarina, jossa siirtolaislasten kokemukset suodattuvat New Yorkista Meksikon rajalle ajavan perheen herkän, hauskan ja vaivattoman runollisen kuvauksen kautta.” - Guardian

”Rohkea, täysin omalaatuinen, nerokas... suurta amerikkalaista road trip -romaania uudistava, vieraantumisesta kertova kirja, joka kronikoi murtumia, kuiluja ja etääntymistä.” - NPR
Näytä lisää