Kaksi enkeliä

Kaksi enkeliä

Tietoa kirjasta

Teksti on julkaistu alun perin Apu-lehdessä. Surmatun pienen pojan löytyminen keskellä kesähelteitä poliisi Mikael Stenroosin oman pojan kuoleman vuosipäivänä käynnistää painajaisen uudelleen. Lukuisia tappajia vuosien mittaan vankilaan passittanut Mikael käy murhaajaa metsästäessään läpi pidättämiensä rikollisten listaa. Epäiltyjen joukossa on muun muassa mies, joka tuli kuuluisaksi tapettuaan äitinsä ja kaksi sisartaan. Kenellä Mikaelin pidättämistä väkivaltarikollisista oli polttavin halu kostaa hänelle – ja kuka ylipäätään tiesi hänen kuolleesta pojastaan? Varmaa on vain se, että ruumiita tulee koko ajan lisää. "Murhaaja ei vain halua kostaa minulle, vaan hän on tappanut minun vuokseni." Arttu Tuominen (s. 1981) työskentelee Porin kaupungin ympäristötarkastajana. Häneltä on julkaistu viisi rikosromaania.

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Kaksi enkeliä