Kekkosen aika

Kekkosen aika

Tietoa kirjasta

Teologian opiskelija Niilo luo elämänsä perustuksia 1960-luvun Suomessa. Hänen ympärillään on monenlaisia ihmisiä; on sivistyneistyä, on nuorisoa ja taiteilijoita, vanhuksia ja veteraaneja, taloustieteilijöitä, muusikkoja. Heistä kukin tuntee yhteiskunnan luomat paineet. Niilon mieleen tulvii ajatuksia aseista ja verisistä konflikteista. Ne ainakin vapauttaisivat paineista, eikö vain?

Sodasta ei ole kuin kaksi vuosikymmentä. Urho Kekkonen on tasavallan presidentti. Suomalaiset jatkavat elämäänsä ulkopolitiikan kuvioista huolimatta – tai niiden takia. Kekkosen aika oli aika muiden joukossa, ja siltikin aivan erityislaatuinen ajanjakso Suomen historiassa.

Painetta kokivat niin Suomen kansa kokonaisuudessaan kuin yksittäiset kansalaisetkin. Ja entä itse presidentti? Paavo Rintalan oivaltava aikakausiromaani "Kekkosen aika" ilmestyi alun perin vuonna 1970.

Paavo Rintala (1930–1999) oli suomalainen kirjailija. Hän kirjoitti näytelmiä, kuunnelmia ja kaunokirjallisia romaaneja. Uransa aikana hän sai kirjallisuuden valtionpalkinnon useina vuosina. Hänet palkittiin myös Runeberg-palkinnolla vuonna 1994.

Kirjailija.Paavo Rintala

E-kirja

suomi

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Kekkosen aika

Arvioita ei ole vielä tarpeeksi monta