Mustelmia tulee niin helposti. Tallinnan risteilyllä, nimettömän talon juhlissa, ryhmäterapiassa, romanttisen miehen olohuoneessa. Niitä tulee, vaikka olisi jo valmiiksi selällään. Enkelit, kilo karkkia tai hyvä aikomus eivät auta, kun on väärässä seurassa. Tai väärässä. Keltaiset tyypit vaatii katsomaan pimeää maisemaa, jossa on sittenkin jotain nähtävää. Kirkkaissa loisteputkivaloissa pimeyttä vasten ikkunasta tulee peili. Novellien henkilöt ovat polvillaan, osa pakotettuna, osa omasta tahdostaan. Epätoivo himmenee tarina tarinalta ja tilalle nousee hyvä ja kaunis, ehjä vaatimus. "Kuka sinut puki näin pieneen mekkoon. Mitä ne ajattelivat kun pukivat sinut niin, näin vähiin vaatteisiin. Tiesivätkö ne, että minä olen täällä ja että minä olen niin kuin jumala: niiltä, joilla vain vähän on, minä otan senkin vähän pois."
