
Yhteenveto
Nautitaan villasukat jalassa.
Jill Mansellin Kolme ihanaa asiaa sinusta on sydänjuurista kiinni nappaava romaani kolmesta toisilleen vieraasta naisesta, joiden elämät kietoutuvat yllättävällä tavalla toisiinsa.
Halliella on salaisuus. Hän on umpirakastunut mieheen, joka on täysin hänen ulottumattomissaan, mutta kaikin muin tavoin aivan täydellinen napakymppi. Halliella on tämän lisäksi myös toinen ongelma. Hän sairastaa vakavaa keuhkosairautta, ja rakkauden pitäisi olla viimeinen asia hänen mielessään.
Flon ongelma on toisenlainen. Hänen ihastuksensa Zanderin kanssa kaikki vaikuttaa valoisalta, kunnes miehen pelottava sisko tunkee kyyhkyläisten väliin. Sisko vahtii Zanderin tekemisiä niin voimakkaasti, että toivoa ei ole edes ystävyydestä, saati sitten jostain suuremmasta.
Tashallakin on ongelma. Hänen uusi poikaystävänsä on uhkarohkea rämäpää eikä Tasha itsekään ole kaikista varovaisinta sorttia. Tasha ei voi olla pelkäämättä, että jokin hänen poikaystävänsä seikkailuista tulee olemaan tämän viimeinen.
Jill Mansellin romaanien pariin ovat löytäneet tiensä jo miljoonat lukijat. Eikä syyttä, sillä hänen kirjansa saavat jokaisen rakastumaan niiden ihastuttaviin henkilöhahmoihin, huikeisiin juonenkäänteisiin ja terävään dialogiin. Mansellin kolmas suomennettu romaani Kolme ihanaa asiaa sinusta on yhtä tervetullut ja lämmin kuin kuppi kuumaa teetä sadesäällä.
Jill Mansell (s. 1958) on yksi tämän vuosituhannen menestyneimmistä brittiläisistä naiskirjailijoista. Hänen kirjojaan on myyty maailmanlaajuisesti yli 13 miljoonaa kappaletta. Suomeksi häneltä on julkaistu romaanit Kaikki alkoi salaisuudesta, Ehkä tällä kertaa, Kolme ihanaa asiaa sinusta ja Mirandan suuri virhe. Joulun alla 2022 ilmestyi suomeksi Ja sitten tulit takaisin, tammikuussa 2023 Pitäisikö kertoa? ja kesäkuussa on luvassa Silkkaa piknikkiä.
Mansell ei kirjoissaan kaihda vaikeampiakaan aiheita, mutta kirjoittaa niistä omalla tyylillään lämpimän humoristisesti. Kirjailijana hän on kuin suklaarasia: vaikka jokainen konvehti on erilainen sisukseltaan, tietää silti aina saavansa jotain herkullista.
Bristolissa asuva Mansell on täysipäiväinen kirjailija. Tosin omien sanojensa mukaan hän kirjoittaa vain silloin, kun ei keksi enää korvaavaa tekemistä – esimerkiksi television katselemista, hedelmäkarkkien syömistä ja kodin läheisellä kentällä harjoittelevien rugbynpelaajien seuraamista.
Mitä muut ajattelevat
Arvostelut teokselle Kolme ihanaa asiaa sinusta – E-kirja, Äänikirja
Lämminhenkinen ja koskettava hyvänmielen tarina.
Laura
Hyvä tarina ja miellyttävä lukija, helppoa kuunneltavaa.
Laura
Ensimmäinen lukemani Jill Mansellin kirjoittama kirja. Aluksi piti totutella tyyliin ja moniin henkilöihin. Kun pääsin mukaan kirjan imuun olin myyty. Aion lukea ja kuunnella muitakin hönen kirjojaan.
Pia
Aluksi vain kaksi kolmesta tarinasta piti mielenkiintoa yllä. Lopulta jokaisessa oli puolensa. Kokonaisuutena yllättävä, todella liikuttava, mutta kuitenkin liian yksinkertaistetuksi ja lällyksi taipuva.
Nina