Kuolon kultaiset kiehkurat- Alan Bradley
Yhteenveto
Häähumua, kermakakkua ja irtileikattu sormi
Alan Bradleyn suositun dekkarisarjan kymmenennessä osassa arvoituksellisia murhia rakastava Flavia de Luce tutkii hääkakusta löytyneen sormen arvoitusta.
Syksy on saapunut Bishop's Laceyn kylään Englannin maaseudulla. Muutoksen tuulet puhaltavat Buckshawin kartanossa, jossa päämajaansa de Lucen perheen ohessa pitää Arthur W. Dogger & kumppanit -etsivätoimisto. Kesän väistymisestä huolimatta kylän tunnelma on aurinkoinen, sillä kaksitoistavuotiaan mestarikemisti Flavia de Lucen sisar Ophelia on viimein valmis astumaan avioliiton satamaan.
Hääseremonia ei kuitenkaan suju aivan perinteisen kaavan mukaan, sillä bestman katoaa kuin tuhka tuuleen ja häävieraiden huomion varastaa vihkimisen sijaan spontaani vatsastapuhujan esitys. Outojen sattumien ketju huipentuu, kun Ophelia iskee kakkulapionsa valtavaan hääkakkuun ja huomaa kermaherkun sisältä pilkottavan irtileikatun sormen.
Arvoituksellisia murhia rakastavalle Flavialle sormi on paljon kakkua herkullisempi tapaus, ja vasta perustettu etsivätoimisto ottaa kernaasti tapauksen ratkottavakseen. Ketä syyttävä sormi lopulta osoittaakaan?
Kanadalainen Alan Bradley syntyi Torontossa ja varttui Ontariossa. Hän johti televisiotekniikan laitosta Saskatchewanin yliopistossa 25 vuotta, kunnes jäi varhaiseläkkeelle vuonna 1994 voidakseen keskittyä kirjoittamiseen. Kirjailija asuu Mansaarella vaimonsa Shirleyn ja kahden laskelmoivan kissansa kanssa. Kuolon kultaiset kiehkurat on Flavia de Luce -sarjan kymmenes suomennettu osa.
Mitä muut ajattelevat
Arvostelut teokselle Kuolon kultaiset kiehkurat – E-kirja, Äänikirja
Kirja oli piristävän lennokas. Kesken kaiken oli vaihdettava äänikirja e-versioon, sillä minua alkoi tympäistä lukijan kyvyttömyys lausua oikein latinankielisiä sitaatteja. Kuuntelijoiden aliarvioimista sellainen.
Meri-Anna
Ihana Flavia kannattelee.
Tiina
Eikö näitä ole lisää???
Suvi
Ihana Flavia🙏
Löysin ensimmäisen Flavia de Lucesta kertovan kirjani kahdeksan vuotta sitten Oaklandista. Se oli rakkautta ensilukemalla, ja edelleen yhtä riemastuttavaa. Lukijan tapa lausua sana ei, yhteydestä riippumatta, kumman ponnekkaasti dialogissa, on alkanut muutaman kirjan jälkeen ärsyttää. Ääni on kyllä miellyttävä.
Sanna