Kylmää rauhaa
Kekkonen, sotilastiedustelu ja Tšekkoslovakian miehitys

Tietoa kirjasta
Vuonna 1968 Suomessa uskottiin, että neuvostopanssarit olivat rajoillamme. Mitä todellisuudessa tapahtui?
Tšekkoslovakian miehitys herätti Suomessa pelkoja. Varusmiesten lomia peruttiin, joukkoja vietiin metsiin ja rannikolla valmistauduttiin torjumaan kohti Kotkaa edennyt punalaivasto. Näin ainakin muistetaan.
Todellisuudessa kaikki jatkui normaalina kasarmeilla, rajoilla ja rajojen takana. Maan johto ja presidentti Kekkonen olivat ahdistuneita paineen alla, mutta sotilastiedustelulla oli hyvä käsitys tilanteesta. Uhasta kasvoi silti lähihistoriamme suurin valemuisto.
Kylmää rauhaa oikoo aikakauden poliittiseen historiaan liittyviä virheellisiä käsityksiä.
Mitä muut ajattelevat
Arvostelut teokselle Kylmää rauhaa – Äänikirja, E-kirja
Perusteellinen ja hyvin etenevä teos.
Pertti
Tutkimukseen perustuva mielenkiintoinen teos.
Tuomo
Erinomainen ja uutta tietoa itselle sisältävä kirja. Lukija myös oikein hyvä kyseiseen teokseen.
Hannu
Perusteellinen tutkielma. Kirjoittajalla kuitenkin näkyy tarve leimata ”valemuistoiksi” lähes kaikki mikä viittaa varautumiseen venäläisen hyökkäämiseen Suomeen, - miksi? Olin itse silloin tutkamiehenä ja lomat peruttiin ja valvontaa tehtiin 24/7. Ei se miksikään muutu.🥴
Ukki ja Mummo