Likainen Harri – 20 vuotta Erkon renkinä

- Harri Nykänen

Arvostelu 4.2
11h 36min
236 Sivua
bookCoverFor

Yhteenveto

Harri Nykänen (s. 1953) työskenteli kaksikymmentä vuotta Helsingin Sanomien rikostoimittajana. Kirjassa Likainen Harri Nykänen kertoo työstään, joka oli parhaimmillaan kuin suoraan elokuvasta.



Nykänen esittelee monien kohu-uutisten taustoja ja kuvaa suhteitaan rikollisiin ja poliiseihin. Hän kertoo avoimesti myös ”likaisista” tempuista, joita käytti saadakseen uutisensa julki. Kirjaa varten Nykänen läpi valtavan määrän rikostoimittajana keräämäänsä aineistoa. Haastatteluja ja puhelinnauhoituksiakin oli satoja C-kasetillisia, joista parhaita paloja on purettu kirjaan. Niihin kuuluvat esimerkiksi Supon johtajan Seppo Tiitinen haastattelu, jossa Tiitinen syyttää Nykästä kiristyksestä, ja haastattelu, jossa Nykänen kertoo Kelan pääjohtajalle Jaakko Pajulalle tietävänsä, mitä todella tapahtui Hotelli Marskin kabinetissa joulukuussa 1977. Virallisen totuuden mukaan Pajulan ja ministeri Olavi J. Mattilan kimppuun kävi joukko rikollisia. Yhdellä nauhoista on Veikkauksen pääjohtajan Matti Ahteen soitto ahdistelemalleen naiselle. Nykäsen toimittajanura päättyi Matti Ahteen ahdistelujutun paljastamiseen. Ahde sai lähteä, mutta niin sai Nykänenkin. Tämän kirjan lukeminen muuttaa lopullisesti käsityksesi mediasta.

Kirjailija(t):

Lukija(t):

Muoto:

E-kirja, Äänikirja

Äänikirjan kesto:

11h 36min

Sivua:

236

Kielet:

suomi

Julkaistu:

22.7.2019

Äänikirjan kustantaja:

Lind & Co

ISBN Äänikirja:

9789178613045

E-kirjan kustantaja:

Docendo

ISBN e-kirja:

9789522912039

© Lind & Co (Äänikirja)

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Likainen Harri – 20 vuotta Erkon renkinä – E-kirja, Äänikirja

Mielenkiintoinen 👍

Antero

👏👏

Jukka

Mielenkiintoisia tarinoita täynnä.

jyri

Tosi mielenkiintoinen ja suorapuheinen teos. Arvostus nousi suuresti tekijää kohtaan - saisi nykyiset ”toimittajat” ottaa oppia. Tätä voi suositella kaikille, erityisesti pää pensassa oleville tosiasioiden kieltäjille. Fiksut sanovat asiat ääneen, vihervasemmisto/silakat ei siihen pysty. Ugh

Joni