Luodetuulen maa

Luodetuulen maa

Tietoa kirjasta

Saaren etelänokassa oli korkea kallio ja sen itäpuolella tasaista maata, alavaa kivistä rantaa. Tähän, rannan tuntumaan mutta kuivalle kangasmaalle hän raivaisi pihan ja nostaisi huoneen.Aaron Antoninpoika Havström on Rauman edustan Kuuskajaskarin ensimmäinen asukas, saaren joka myöhemmin toimi rannikkotykistön tukikohtana vuosikymmenien ajan. Luodetuulen maa on väkevä, mutta lämmin ja sydämeenkäypä kertomus Aaronista ja hänen perheestään suurten muutosten aikana, viime vuosisadan alusta noin vuoteen 1920.Ajan ihmiskohtaloihin vaikuttavat erityisesti tsaarin sortotoimenpiteet, ensimmäisen maailmansodan myrskyt ja lopulta kansalaissota. Koivukari on aina pienen ihmisen puolella ja hänen loistelias kielensä kuljettaa lukijan 1900-luvun alun maailmaan niin, että sinne toivoisi voivansa jäädä pysyvästi.Arvosteluotteita Historiallinen suurromaani Raumalta. ( ) Samankaltaisuus Väinö Linnan kanssa ei vähennä Tapio Koivukarin kunnianhimoisen romaanin arvoa, pikemminkin päinvastoin. Jarmo Papinniemi, Etelä-Saimaa

E-kirja

suomi

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Luodetuulen maa