Mehiläisten historia- Maja Lunde

Arvostelu 4
12h 53min
Ilmastokvartetti
bookCoverFor

Yhteenveto

Lumoava romaani mehiläisten katoamisesta, sukupolvien välisestä jännitteestä ja maailman tulevaisuudesta. Menneen, nykyisen ja tulevan yhteen nivova tarina kuvaa hätkähdyttävästi muuttuvaa maailmaa, jossa muuttumattomana säilyy vain toivo paremmasta huomisesta.
"Mehiläisten historia on monitahoinen teos. Lunden teksti kulkee kauniisti ja hänen herkkävireinen kuvailunsa herättää romaanin maailmat henkiin. Elävästi maalattujen henkilöiden arkeen on helppo uppoutua, joten heidän seurassaan viihtyisi mielellään pidempäänkin. Lunden romaani kertaa tunnollisesti hahmojen ilot ja surut, pienet onnistumiset ja jatkuvat vastoinkäymiset. Silti päällimmäiseksi tunteeksi jää lopulta kaiken voittava toivo." Helsingin Sanomat
"Kerronta on tiivistä, elokuvallista ja huikean visuaalista - Maja Lunde on kirjoittanut poikkeuksellisen hienon ja tärkeän romaanin, joka herättää lukijassa sekä iloa että surua." VG
"Joka päivä ei kohtaa esikoiskirjailijaa, joka uskaltaisi maalata suuren, eeppisen tarinan ajatuksia herättävästä ja ajankohtaisesta aiheesta. Tämä romaani kiehtoo lukijoita kaukana Norjan ulkopuolella." Aftenposten

Kirjailija(t):
Kääntäjä(t):
Katriina Huttunen
Muoto:
Äänikirja
Osa:

1

Äänikirjan kesto:
12h 53min
Kategoriat:
Kielet:
suomi
Julkaistu:
23.5.2018
Äänikirjan kustantaja:
Tammi
ISBN Äänikirja:
9789520403294

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Mehiläisten historia – Äänikirja

Mielenkiintoinen aihe. Hyvät lukijat.

Pasi

Fantastinen useamman kertojan fiktio romaani.

Theo

Hieno useamman päähenkilön ja kertoja tarina.

Venla

Hienoa tietoa mehiläisistä ja aihe on tärkeä. Ehkä juuri ennakkohehkutusten takia tuli tunne, että kirja olikin lässähtävä ja pitkitetty loppua kohden. Jotenkin puolivälin jälkeen ei enää kiinnostellut, harmi juttu.

Heidi

Mielenkiintoinen kirja myös mehiläistarhaajalle. Faktat yllättävän hyvin kohdillaan.

Sanna

Hyvä

Iitu

Upea, koskettava. Lukijat sopivat mainiosti rooleihinsa. Suosittelen 👍

Leena

Upea kirja. Hyvin valitut lukijat. Tärkeä tarina, mutta tuputtamattomasti kerrottu. Dystopia osuus hieno. Enemmän kuin mahdollinen, mutta lopuksi tarjotaan toivoa, mikä sekin on mahdollista.

Tuula

Odotukset kirjan suhteen olivat korkealla kuultuani etukäteen arvioita kirjasta. Oma kokemus kuitenkin nyt vain 3/5 - tulevaisuuteen sijoittuvat tapahtumat olivat mielenkiintoista antia, mutta muiden aikakausien tapahtumat eivät juurikaan pitäneet otteessaan.

Anniina

Mehiläisten historia

Todella hieno kirja ja hienot lukijat. Kolmesta hyvästä hahmosta erityisesti Georgen tulkitsija herätti hahmon miltei eläväksi.

Markus

hypnoottinen

hyvin koottu ja yhteennivottu

Nina