Mielensäpahoittajan rakkaustarina

Arvostelu 4.2
8h 40min
133 Sivua
Mielensäpahoittaja
bookCoverFor

Tietoa kirjasta

Koskaan ei ole liian myöhäistä tulla onnelliseksi.

Emännän aika tulee täyteen. Surun murtama Mielensäpahoittaja saa hautajaisissa aivoinfarktin ja päätyy kuntoutukseen kaikensorttisen väen keskelle. Yksi joukosta saa hänessä versomaan kauan kadoksissa olleita tuntemuksia.

Mielensäpahoittaja joutuu luopumisten ja löytämisten äärelle. Kuntoutuksessa on läänintaiteilija Saimi, joka tuoksuu oikealta. Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä kaksi varsin erilaista ihmistä alkavat lähentyä. Epäröinti ja houkutus vuorottelevat, kunnes Mielensäpahoittaja suostuu iloon ja elämään. Vaikka omat pojat sanoisivat mitä. Mielensäpahoittajan rakkaustarina on sydäntäriipaiseva ja syvältänaurattava romaani. Se näyttää Mielensäpahoittajasta aivan uusia puolia, sillä tällaiset tunteet ovat ennenkokemattomia myös vanhalle jäärälle itselleen.

Tuomas Kyrö (s. 1974) on Suomen monipuolisimpia ja luetuimpia kirjailijoita. Armeijassa todettua sopeutumishäiriötään hän on hoitanut kirjoittamalla 30 teosta, joista on syntynyt elokuvia, tv-sarjoja ja näytelmiä, ja niitä on käännetty jo 13 kielelle.

Kyrön suosituin romaanihenkilö, Mielensäpahoittaja, esiintyi kirjan sivuilla ensi kertaa vuonna 2010. Tuomas Kyrön kirjoja on myyty jo yli miljoona kappaletta. Vuonna 2020 hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali.

Kirjailija(t):

Lukija(t):

Muoto:

Äänikirjan kesto:

8h 40min

Sivua:

133

Kielet:

suomi

Julkaistu:

16.9.2022

Äänikirjan kustantaja:

WSOY

ISBN Äänikirja:

9789510487051

E-kirjan kustantaja:

WSOY

ISBN e-kirja:

9789510487044

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Mielensäpahoittajan rakkaustarina –
E-kirja, Äänikirja

No nyt oli huippulukija. Kiitos, Heikki.

Virve

Kirja parani loppua kohti! Ja Heikki Kinnusta on aina mukava kuunnella! 😊

Marjatta

Surkea jatko-osa joka pilasi koko kirjasarjan. Kyllä en lue toista kertaa, vaikka muut Mielensäpahoittajat olenkin lukenut moneen otteeseen. Jokohan tämä olisi viimeinen, jos on erotarina niin sen voin lukea, mutta oksettava Saimi saa painua viineineen hitolle.

Pinja

Mielensäpahoittaja tuo mieleeni isän ja varsinkin Heikki Kinnunen tuo mieleeni isäni . Odotan niin elokuvaa tästä kirjasta . Heikin ilmeikäs ääni oli oikea valinta lukemaan tämä kirja . Kiitos Tuomas Kyrö Kiitos Heikki Kinnunen

Raija