Molly & Henry
Romaani sotavuosilta
- Kjell Westö

Tietoa kirjasta
Mestarikertojan dramaattinen romaani sukeltaa historiamme tummimpiin vuosiin. Mitä sota tekee ihmiselle, elämälle, rakkaudelle?
Molly kiertää Ruotsia teatteriseurueen kanssa samaan aikaan, kun Suomi taistelee talvisodassa. Huoli läheisistä jäytää kunnianhimoista näyttelijää, samoin oma tulevaisuus: onko hänen tähtensä jo laskussa, ennen kuin ehti kunnolla noustakaan?
Henry-sulhanen joutuu rintamakirjeenvaihtajana todistamaan sodan karmeuden. Hän haluaisi kertoa näkemästään totuudenmukaisesti, mutta ankara aika ei salli säröjä isänmaalliseen julkisivuun.
Kun koittaa hauras välirauha, Molly ja Henry joutuvat kohtaamaan uudelleen toisensa, menneisyyden aaveensa, kaiken mitä sota heissä särki.
Mitä muut ajattelevat
Arvostelut teokselle Molly & Henry – E-kirja, Äänikirja
Jälleen upeaa ajan kuvausta sotaa käyvästä Helsingistä. Henkilöt muuttuvat eläviksi ja monisärmäisiksi vetävän kerronnan myötä. Yksi ikävä käännöskukkanen on tekstissä: Espoon Stensvikin kylä oli sota-aikaan Stensvik, vasta Asuntosäätiön lähiörakentamisen myötä se sai suomen kielisen nimen Kivenlahti 60-luvun lopulla.
Heikki
Pidin enemmän Westön aiemmista. Tämä oli ohuempi
Ole
Kirja kertoo sodan typeryydestä ja sotapropagandasta, siitä ettei mihinkään sotaan liittyvään uutisointiin voi sokeasti uskoa. Westö kirjoittaa hyvin niin kuin aina, mutta juoni on turhan keskinkertainen. Loppu on koskettava.
Jukka
Loistava, humaani kuvaus ihmisistä sodassa - myös rintaman ulkopuolella.
Virve