Nahkatakki

Nahkatakki

Tietoa kirjasta

Nahkatakki lämmittää hyvin, etenkin jos sen vuori on ommeltu täyteen kahisevaa.

Takki tulee Suomeen Raivion matkassa. Sen piti pysyä Liimataisen päällä kunnes Pennanen hakee sen, mutta vaatekappale ottaa jalat alleen.
Jalat kuuluvat Virtaselle, joka nahkatakin ja uusien aurinkolasien avulla löytää itsestään Marlon Brandon - ja takin taskusta liput jalkapallomatsiin. Stadionin VIP-katsomossa näytellään surkean keikan muhkea loppukohtaus, jonka televisio välittää kotikatsomoihin.

Yksi ja toinen saa reikiä nahkaansa, mutta takki säilyy ehjänä...

Tuomas Kyrö (s. 1974) on sukupolvensa monipuolisimpia, aktiivisimpia ja kiitetyimpiä kirjailijoita. Hän on kirjoittanut romaaneja, kolumneja, pakinoita ja draamaa sekä toiminut tv- ja elokuvakäsikirjoittajana ja tv-panelistina. Hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 2020.

Tuomas Kyrön tuotannon pohjavireenä on syvällinen ihmistuntemus ja terävänäköinen yhteiskunnallisuus. Kyrön esikoisromaani Nahkatakki ilmestyi vuonna 2001. Romaani Liitto oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2005. Kyrö kirjoitti radiolle viisiminuuttisia tarinoita, joiden päähenkilö jatkoi pohdintojaan vuonna 2010 ilmestyneessä romaanissa Mielensäpahoittaja. Ikonisen jäärän tarina on jatkunut toistakymmentä vuotta niin romaaneissa, teattereissa, televisiosarjassa kuin elokuvissakin.

Vuonna 2023 Tuomas Kyrö kirjoitti oululaislähtöisen sotilaan tarinan Aleksi Suomesta sekä nyrkkeilijä Robert Heleniuksen henkilökuvan Nyrkki.

suomi

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Nahkatakki