Niin pitkälle kuin kongia riittää

- Petri Nurmi

Arvostelu 4.1
7h 14min
145 Sivua
bookCoverFor

Tietoa kirjasta

Puoli vuotta vangin vapautumisen jälkeen lööpit kirkuivat Kätilöopiston kahvion lehtitelineessä. Otsikossa kerrottiin joukkoampumisesta Porvoon McDonald'sin autokaistalla. Seisoin kahvikupin kanssa telineen edessä sekavin tuntein. Olin edellisyönä nukkunut vastasyntynyt poikani rinnan päällä. Nyt luin siitä, miten kolme viatonta ihmistä oli kuollut sattumanvaraisen ammuskelun seurauksena. Ampuja oli ollut samainen elinkautisvanki, jonka vapauttamiseen olin hiljattain osallistunut.
Vankeinhoitoalan sekatyömies Petri Nurmen matka Rikosseuraamuslaitoksen työsuojelupäälliköksi on vienyt miestä linnasta linnaan. Vuosien mittaan rangaistuslaitosten läpi kulkiessa Nurmen takinliepeeseen on takertunut mukaan monenkirjavia kommelluksia ja äkkivääriä tarinoita, mutta myös ymmärrystä rikollisten mielenmaisemasta.
Nurmi kertoo, millaista on tulla töihin vankilaan kuin kaalivaunun lavalta pudonneena, täysin kokemattomana. Sittemmin hän on muun muassa ollut ottamassa kiinni peräti neljää vankikarkuria ja häätämässä kiinalaisturisteja Suomenlinnan vankilan ruokalasta. Millaista oli arki Seutulan työsiirtolassa, josta Irwin Goodmankin lauloi? Millaisena näyttäytyy vankeinhoito suomalaisen silmin Kosovossa tai Turkissa?
Petri Nurmen työelämäkerta on samaan aikaan hullutteleva ja asiantunteva katsaus vankeinhoidon virkamiehen mielenliikkeisiin. Häneltä on aiemmin julkaistu fiktiivinen rikoskertomus Vankilaromaani.

Kirjailija(t):

Muoto:

Äänikirja, E-kirja

Äänikirjan kesto:

7h 14min

Sivua:

145

Kielet:

suomi

Julkaistu:

15.9.2023

Äänikirjan kustantaja:

Deadline Kustannus Oy

ISBN Äänikirja:

9789527492826

E-kirjan kustantaja:

Deadline Kustannus Oy

ISBN e-kirja:

9789527492840

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Niin pitkälle kuin kongia riittää – Äänikirja, E-kirja

Hyvä kirja.

Markku

Mukaansa tempaava kirja

Pia-Hannele

Tosi mielenkiintoinen ja kiehtova kertomus karusta maailmasta.

Maisa

Mukavaa sujuvaa kerrontaa, mielenkiintoista ja hauskaa.

Miia