Niko Ranta-aho

- Aki Linnanahde

8h 28min
193 Sivua
bookCoverFor

Tietoa kirjasta

Hyvän perheen pojasta huumerikolliseksi

Tarina miehestä Suomen yhden kaikkien aikojen suurimman huumerikosvyyhdin keskiössä.

Vielä murrosiän kynnyksellä Niko Ranta-aho eli melko tavallista lapsen elämää, mutta sitten ylivilkkaus ja addiktiot alkoivat kiristää otettaan menestyvän yrittäjäperheen pojasta. Päihdehoidon avulla pirkanmaalainen nuorukainen onnistui lopulta selättämään vaikeutensa, ja hänestä kuoriutui liikemies, joka sai Aurinkorannikon kiinteistöbisneksessä helposti kiinni menestyksen syrjästä. Nopeiden autojen, kauniiden naisten ja jetset-elämän pyörteissä ahneus otti kuitenkin vallan. Suomeen alkoi virrata rekkalasteittain vaarallisia huumausaineita, ja Ranta-ahon oma päihdekierre syveni uudelleen. Tämä kirja kertoo, miten kaikki tapahtui.

Etenkin Radio Rockin ja Radio Novan aamujuontajana sekä television Enbuske & Linnanahde Crew -keskusteluohjelman palkittuna vetäjänä tunnetuksi tullut Aki Linnanahde on Suomen suosituimpia mediapersoonia. Hän on aiemmin kirjoittanut Jere Karalahden elämäkerran Jere ja ex-rikollispomo Keijo Vilhusen elämäkerran Vilhunen.

Kirjailija(t):

Muoto:

E-kirja, Äänikirja

Äänikirjan kesto:

8h 28min

Sivua:

193

Kielet:

suomi

Julkaistu:

27.9.2023

Äänikirjan kustantaja:

WSOY

ISBN Äänikirja:

9789510490938

E-kirjan kustantaja:

WSOY

ISBN e-kirja:

9789510490921

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Niko Ranta-aho – E-kirja, Äänikirja

Ihan jees kirja💪👍

Sari

Mielenkiintoinen ja surullinen tarina liikemiehen elämä syntymästä kohti kiven sisälle

Pekka

Kdkd

Juho

Hyvä ja monipuolinen teos, joka pyrkii vastaamaan miksi hyvistä lähtökohdista ponnistanut Niko valitsi rikollisen tien. Miksi ryhtyä rikolliseksi vaikkei todellakaan ole pakko tai edes tarvetta? Tämä on kiinnostava mysteeri. Ranta-aho näyttää katuvan tekojaan, kuten syytä onkin. Kirjailija muistuttaa pitämään jäitä hatussa, kun kuuntelee ex-rikollista. Arvostan tälläista rehellisyyttä kirjailijalta.

🦔