Omaan käyttöön

Omaan käyttöön

Tietoa kirjasta

Mato Valtonen ja Kalle Isokallio ovat koonneet parhaat viinaselitykset tullille.

Suomalaiset saavat tuoda Virosta yli kymmenen litran väkevän lastin tullitta, jos vain pystyy vakuuttamaan tullimiehen siitä että juomat tulevat omaan käyttöön. Suomalaisia syytetään juroiksi ja mielikuvituksettomiksi, mutta tullin mukaan tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa. Sen verran kekseliäitä perusteluja ”omalle käytölle” on esitetty ja esitetään varmasti jatkossakin.

Mato Valtonen ja Kalle Isokallio ovat keränneet parhaat selitykset kirjaksi. Nimet ja paikat on muutettu, mutta tarinat ovat tosia. Nielevätkö tullimiehet kertomukset papan testamentin toimeenpanosta, erojuhliksi muuttuneista häistä tai optimimäärästä juomakelpoista tavaraa korkkivian pelossa? Ainakin nauramatta se on hankalaa.

Kalle Isokallio (s. 1948) on toiminut vapaana kirjailijana vuodesta 1996 ja toteuttanut vapauttaan kirjoittamalla yhteiskunnallisen veijariromaanin vuosittain. Ajan, joka kirjoittamiselta jää, hän käyttää lorvailuun, ellei satu musisoimaan johtamansa Åttopojat-orkesterin kanssa. Kirjoissaan Isokallio sijoittuu poliittisesti Orposta vasemmalle ja Marinista oikealle, kulloisenkin kirjan aiheesta riippuen. Teoksissa kyytiä saavat paitsi poliitikot myös muut valtaapitävät. Sankarin rooli on varattu maalaisjärkeä käyttävälle tavalliselle ihmiselle, ellei sitä sitten hetkellisesti lainata venäläiselle oligarkille, oman elämänsä tyhjästä rakentaneelle yrittäjälle tai jollekulle muulle, joka näkee miten asioiden pitäisi olla, ja panee ne kuosiin valtaapitävien harmiksi.

Markku ”Mato” Valtonen (s. 1955) on muusikko, kirjailija, radiojuontaja, elokuvanäyttelijä, Linnanmäen vuoristoradan jarrumestari ja yrittäjä. Hänet tunnetaan erityisesti Sleepy Sleepers- ja Leningrad Cowboys -yhtyeiden johtohahmona. Valtonen on suosittu puhuja sekä taiteen ja liike-elämän monitoimimies.

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Omaan käyttöön