Onnellisesti eksyksissä

Onnellisesti eksyksissä

Tietoa kirjasta

Miksi kulkea suorinta reittiä, kun eksyminen on paljon hauskempaa?

Emma on 28-vuotias humanisti, jolla on kaksi puolivalmista tutkintoa, huone soluasunnossa ja hermoja koetteleva kämppis, taipumus päätyä lahjattomien taiteilijanuorukaisten muusaksi sekä poikkeuksellisen huono suuntavaisto.

Teoriassa aikuistuminen on yksinkertaista. Tulee valmistua, hankkia työpaikka ja oma koti, ennen kuin Emmasta tulee maailman vanhin soluhuoneessa majaileva humanististen tieteiden kandidaatti. Käytännössä tie aikuisuuteen on eksytyksiä täynnä. On hurmaavia mutta jokseenkin epäluotettavia taiteilijamiehiä, liian komea graduohjaaja sekä parhaan ystävän mies, jonka pelkkä tuoksukin tuntuu vaaralliselta.

Veera Vaahtera on kirjailija Pauliina Vanhatalon viihteellinen alter ego. Kriitikoiden ylistämä ja lukijoiden rakastama Vanhatalo on saanut kiitosta myös omaelämäkerrallisista teoksistaan. Kirjailija asuu vanhassa Raahessa, 1800-luvun hirsirakennuksessa, joka toimi aikoinaan henkikirjoittajan talona. Onnellisesti eksyksissä on Vaahteran ensimmäinen romaani.

Kirjailija.Veera Vaahtera
Lukija.Anni Kajos

suomi

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Onnellisesti eksyksissä