Paljas poliitikko
      
Jaa kirja    
Komisario John Rebus suhtautuu politiikkaan välinpitämättömästi, mutta hänellä on myönteinen käsitys Edinburghin liepeillä sijaitsevan vaalipiirin riippumattomasta kansanedustajasta Gregor Jackista.
Kun Edinburghin poliisi innostetaan tekemään ratsia yhteiskunnan yläkerrosten käyttämään ilotaloon, Gregor Jack onkin siellä. Myös lehdistö on hankittu paikalle ja skandaali saa julkisuutta.
Rebusia juttu alkaa kiinnostaa enemmän kuin pelkkään virantoimitukseen kuuluisi, ja pian hän toteaa, ettei kansanedustajan ja hänen varakkaan vaimonsa suhde ole aivan sitä miltä se päällepäin on näyttänyt. Vaimo katoaa, eikä kansanedustajaa suojelevalla perheen lähipiirillä vaikuta oleva pussissaan pelkkiä puhtaita jauhoja.
On kuin jotkut haluaisivat poliitikon paljaaksi, ja Rebus tahtoo tietää ketkä ja miksi.
”Juonen kirjailija hallitsee jopa niin, että lopputulos yllättää paatuneenkin dekkaristin.” Tiina Vahtera, Ilta-Sanomat
”Sarja paranee entisestään. Kun Ristinolla ja Kuurupiilo olivat erinomaisia, niin Paljas poliitikko on vielä enemmän: John Rebusin ristiriitaisten tuntojen tulkintaa ja niiden yhteneväisyyttä ympärillä olevan yhteiskunnan osa-alueen mädännäisyyteen.” Jorma Heinonen, Keskisuomalainen
”Rankin kirjoittaa dekkaria perinteisellä brittityylillä, mutta kuitenkin modernisti pikku hiljaa tarinaa laajentaen. Hän selventää asioita lukijalle omaan tahtiinsa valmiiksi pureskelematta, ikään kuin tutkien sipulin uusia kerrostumia sisältä päin.” Antti Turunen, Ruumiin kulttuuri
Näytä lisää