Paratiisi

Paratiisi

Tietoa kirjasta

Hurrikaanien ajan kirjoittajan armoton kuva nyky-Meksikosta

Franco Andrade on yksin, ylipainoinen, koukussa pornoon ja fantasioi naapurin rouvan viettelystä. Polo taas haluaisi vain jättää työnsä puutarhurina ja paeta jonnekin kauas. Polo sietää nuorempaa Francoa, koska tällä on rahaa ja varaa maksaa yhteiset viinat ja savukkeet. Lopulta kaksikko punoo yhdessä järjettömän ja vaarallisen suunnitelman, jonka seuraukset ovat karmeat.

Fernanda Melchorin Paratiisi on siloittelematon kuvaus rasismin, luokkaerojen ja väkivallan sävyttämästä meksikolaisesta yhteiskunnasta, jossa sen paremmin köyhät kuin muuriensa taakse piiloutuvat rikkaatkaan eivät ole turvassa. Kaikki tavoittelevat paikkaa paratiisista, mutta lopulta kukaan ei näe edes vilausta taivaan porteista. Teoksen on suomentanut Emmi Ketonen.

Meksikolainen Fernanda Melchor on modernin eteläamerikkalaisen kirjallisuuden kirkkaimpia tähtiä. Hänen aiempi teoksensa Hurrikaanien aika oli ehdolla kansainvälisen Booker-palkinnon saajaksi ja sai Suomessakin erinomaiset arviot. Myös Paratiisi nostettiin kansainvälisen Booker-palkinnon pitkälle listalle vuonna 2022.

Hurrikaanien ajasta sanottua:

”Hurrikaanien aika on kielellisesti hengästyttävää luettavaa.” – Helsingin Sanomat

”Hurrikaanien aika on hurja kuvaus modernista ajasta, jossa ikiaikaiset patriarkaaliset perinteet raivaavat väkivaltaisesti tieltään kaiken, mikä miehistä valtaa uhkaa.” – Mirva Karkinen, Maailmankirjat

E-kirja

suomi

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Paratiisi