Piikojen valtakunta

Piikojen valtakunta

Nainen, työ ja perhe 1600-1700-luvuilla

Tietoa kirjasta

Mielikuva siitä, että entisaikoina perheet asuivat punaisissa tuvissa, naimisiin mentiin nuorena ja avioton lapsi oli synti, ei ole aivan oikea. 1600-1700-luvut tuottivat monimutkaisia uusperheitä, kun ihmiset kuolivat nuorina ja leskien uudet avioliitot toivat koteihin sinun, minun ja meidän lapsia.

Piikojen valtakunta kertoo aikakaudesta, jolloin naiset elivät vailla pysyvää turvaa. Jos sairaus vei työkyvyn, elämä saattoi päättyä köyhyydessä. Jos kyläyhteisön tuki puuttui, ennenaikaisesti syntynyt lapsi saattoi viedä lapsenmurhakäräjille.

Silti nuori nainen saattoi päättää omasta tulevaisuudestaan: jos kotona ahdisti, aina saattoi lähteä toisiin kyliin työtä ja onnea etsimään.

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Piikojen valtakunta