
Tietoa kirjasta
Paettuaan Saltvillen leiriltä Daniel aloittaa uuden elämän Japanin Osakassa. Hän viettää kaksi vuotta turvallisten rutiinien ja japanin kielen opiskelun parissa. Leiriläiset ovat kuitenkin hänen perässään. Eri puolilla maailmaa tehdään tuhoisia terrori-iskuja, ja epävarmuus ja kaaos leviävät myös Japaniin.
Daniel aloittaa taistelukoulutuksen adoptioisänsä Ojiisanin ohjauksessa. Samalla hän tutustuu tämän lapsenlapsiin ja tuntee ensimmäistä kertaa kuuluvansa oikeaan perheeseen. Vanhan elämän haamut eivät kuitenkaan suostu päästämään irti Danielista, ja lopulta hänen on kohdattava omat pelkonsa ja pimeys niiden takana.
Poika joka paransi haavat on Daniel Dark -trilogian toinen osa.
Niklas Ahnberg on pelialalla työskentelevä espoolainen kirjailija. Nuorena hän söi kokonaisen vuoden pelkillä syömäpuikoilla ja suostui katsomaan telkkarista vain japanilaista animea ja lukemaan mangaa. Poika joka paransi haavat -teos on kirjoitettu osin Osakan Matsubarassa.
Mitä muut ajattelevat
Arvostelut teokselle Poika joka paransi haavat – E-kirja, Äänikirja
Ääniefektit säikäytti kun kuuntelin keskellä yötä 😅 hyvä sarja. Kolmatta osaa ootellessa.
Stellie
Sanoinkuvaamaton loppu
Leevi
Hyvä kirja ja hienoja juonenkäänteitä. Vähän tylsä valillä.
Kerttu
Tarina on mukaansa tempaava ja kirjailija osaa hienosti avata päähenkilön sisäistä maailmaa.
Pauliina