Poliisiasema (e-äänikirja)

Poliisiasema (e-äänikirja)

Tietoa kirjasta

Mitä kaikkea jännää poliisiasemalla tapahtuu?

Tutustu poliisiaseman toimintaan kokeneen poliisikoira Reetun kanssa!

Poliisiasemaan tutustumisessa avustaa rikosylikonstaapeli ja kirjailija Pasi Lönn. Jussi Kaakisen runsas kuvitus näyttää kerros kerrokselta, millaista poliisien arki on asemalla ja sen ulkopuolellakin.

Liikennepoliisit ovat yleensä nimensä mukaisesti liikenteessä, valvomassa ajoneuvoja maissa ja vesillä. Rikospoliisit puolestaan kuulustelevat ihmisiä poliisiasemalla, mutta käyvät he tietysti myös rikospaikoilla tutkimassa. Tarkkakuonoinen Reetu auttaa heitä rikollisten esiin nuuskimisessa.

Kirjassa esitellään myös poliisin kenttävaatetus ja heidän jännittävät varusteensa. Reetulla on työtehtävissä omat hienot suojaliivit.

Reetu:

"Myös isäni Rolle oli poliisikoira, sai hengenpelastusmitalinkin. Töissä parasta on se, kun saan juosta ja napata rosvoja kiinni. Vapaa-aikani menee ohjaajani Paulin kotona. Silloin minä lähinnä syön, leikin ja lenkkeilen."

Rikosylikonstaapeli Pasi Lönn työskentelee Sisä-Suomen poliisilaitoksella Jyväskylässä. 30-vuotisen uransa aikana hän on työskennellyt enimmäkseen rikostutkinnan parissa, mutta myös kenttätehtävissä. Hän on kirjoittanut useita, hyvän vastaanoton saaneita dekkareita sekä nuorille että aikuisille. Lönn on suosittu esiintyjä muun muassa kouluvierailuilla. Poliisiasema on hänen ensimmäinen lastenkirjansa.

Jussi Kaakinen on monipuolinen kuvittaja ja graafinen suunnittelija, jonka kädenjälki on tuttu lukuisista lasten, nuorten ja aikuisten kirjoista.

E-kirja

suomi

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Poliisiasema (e-äänikirja)