Rakas Mikael

Rakas Mikael

Tietoa kirjasta

”Minun nimeni oli Mikael. Sanon oli, koska nythän minua ei ole enää olemassa. Minä kuolin muutama sekunti sitten.”

Rakas Mikael on Marja-Leena Tiaisen rakastetuimpia nuortenromaaneja.Teos on myös käännetty useille kielille, ja se on saanut arvostetun Topelius-palkinnon vuoden 1999 parhaasta nuortenkirjasta.

Koskettavan rosoisen tarinan kertoo 16-vuotias Mikael, joka menehtyy päihtyneenä pyöräonnettomuudessa. Särmikästä poikaa jäävät kaipaamaan isoveli, vanhemmat ja bändikaverit. Ja ennen kaikkea suhteellisen tuore tyttöystävä Roosa, joka pian tajuaa odottavansa Mikaelin lasta - 15-vuotiaana! Pojan perhe saa asian selville, ja seuraa tahtojen taistelu siitä, kenen elämästä ja lapsesta oikein onkaan kysymys. Roosan omasta perheestä ei ole apua eikä tukea, mutta sotkeutuuko Mikaelin vauras perhe liikaakin tilanteeseen?

Rakas Mikael on pysynyt kulttikirjana sukupolvesta toiseen, ja netissä se herättää edelleen keskustelua.

Olen lukenut -blogista:

"Tarina on kipeä ja surullinen. Samalla se on toiveikas kasvutarina. Se tuntuu todelta. Asioita ei kaunistella, nuorista tai vanhemmista ei tehdä muuta kuin mitä he ovat, hyvine ja huonoine puolineen."

Marja-Leena Tiainen on syntynyt Kuopion maalaiskunnassa. Hän asui vuosikymmeniä Liperin Viinijärvellä, mutta muutti takaisin Kuopioon 2013. Tiainen debytoi lyhytproosalla Gummeruksen vuonna 1983 julkaisemassa antologiassa Kenkää enolle. Kuunnelma Eino 67 esitettiin radiossa syksyllä 1986. Seuraavana vuonna ilmestyi Tiaisen ensimmäinen oma teos, lastenkertomus Pullopoika, joka julkaistiin Tammen Vihreä Varis -sarjassa. Sittemmin Tiainen on kirjoittanut lukuisia romaaneja, joissa hän kuvaa nykyajan suomalaisten lasten ja nuorten elämää ja heidän harrastuksiaan. Tiaisen nuortenromaaneja on käännetty ruotsiksi, tanskaksi, liettuaksi ja eestiksi. Tiaisen kirjojen aiheet vaihtelevat urheilu- ja eräharrastuksista vakavampiin aiheisiin, kuten rasismiin, jota hän kuvaa rehellisen uskottavasti vuonna 2002 julkaistussa teoksessaan Pikkuskini ja vuoden 2007 alussa Savonia-palkitussa nuortenromaanissaan Alex ja pelon aika. Aikuisille Tiainen on julkaissut romaanit Karjala comeback, joka kertoo suomalaisten seuramatkasta rajantakaiseen Karjalaan ja Jaakobin Enkelit, joka sijoittuu naispesäpalloilun maailmaan, sekä naisen arjesta ja unelmista 1960-luvulla kertovat romaanit Kulmakaupan naiset ja Suoraa saumaa ja siksakkia.

suomi

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Rakas Mikael