Sairauden voittamat

Sairauden voittamat

Äiti ja isä

Tietoa kirjasta

Miten selvitä läheisen kuolemasta

Vertaistukea sairastuneiden omaisille ja yhteiskunnallisen keskustelun herättäjä – koskettavaa tekstiä kuolemasta, sen pelosta ja läheisyydestä.

Syöpä – etenkin syöpäkuolema – on vaiettu tabu, vaikka se tuottaa kärsimystä ja tuskaa vuosittain sadoille tuhansille, niin sairaille kuin heidän läheisilleen. Selviytyjät saavat osakseen palstamillimetrejä, heistä kirjoitetaan kirjoja. He ovat taistelleet pahinta vihollista vastaan ja voittaneet. Mutta moni myös häviää taistelunsa.Sairauden voittamat -teoksessa Henna Helmi Heinonen kertoo kolmesta vuodesta, joiden aikana hänen elämänsä muuttui täysin. Hänen molemmat vanhempansa sairastuivat syöpään ja kuolivat vain 16 kuukauden aikana, "vaikean sairauden murtamina", kuten sanonta kuuluu. Kirja tulee lähelle, koskettaa ja päästää lukijan myötäelämään odotusta, epätoivoa, surua, tuskaa, kaikkea sitä mitä sairastuneiden ja heidän omaistensa elämään kuuluu - onnen hetkiäkin, koska elämän on jatkuttava ja arjen rullattava silloinkin, kun sen tukipilarit ovat vähä vähältä murtumassa.

Henna Helmi Heinonen on Seinäjoella asuva viiden lapsen äiti ja psykologi. Hänen aikuisille suunnattu esikoisromaaninsa Veljen vaimo ilmestyi 2011. Hänet tunnetaan myös nuorille suunnatuista taitoluisteluaiheisista Miisa-kirjoistaan.

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Sairauden voittamat