
Tietoa kirjasta
Synkkinä aikoina hyvät ihmiset hohtavat kirkkaimmin.
Ikonisen Stephen Kingin Satumaa on lukuhimoa lietsova fantasiaromaani, jossa kaivon pohjalta löytyvä rinnakkaistodellisuus uhkaa tuhota oman maailmamme.
"Satumaa sanoittaa ja visualisoi kauhut taitavasti. Romaani nouseekin Kingin tuotannon ylimpään kolmannekseen." -KAUPPALEHTI
Arvoituksellinen erakko Howard Bowditch jättää testamentissaan kaiken teinipoika Charlie Readille. Talon, vajan ja vanhan koiran lisäksi Charlie perii c-kasetin, jolla Howard kertoo täysin uskomattoman tarinan. Sen mukaan vajassa on kaivo, kaivossa portaat ja portaiden päässä toinen maailma. Vääristynyt satumaailma, jossa hyvä ja paha käyvät ikuista taistoaan. Charlien on laskeuduttava kaivoon, mutta sen jälkeen vain satumaan kirotut, poloiset asukit voivat hänen kulkuaan johdattaa. Pelissä on ihmiskunnan tulevaisuus.
Yhdysvaltalainen Stephen King (s. 1947), kauhun kuningas, on yksi maailman tunnetuimmista kirjailijoista ja amerikkalaisen nykykirjallisuuden suurimpia tarinankertojia. Hänen ensimmäinen romaaninsa Carrie ilmestyi 1974, minkä jälkeen hän on kirjoittanut 63 romaania, 20 pienoisromaania ja yli 200 novellia. Useita merkittäviä kirjallisuuspalkintoja voittaneelle Stephen Kingille on myönnetty myös American PENin sananvapauspalkinto. Hän asuu Mainessa vaimonsa, kirjailija Tabitha Kingin kanssa. Heidän poikansa Joe Hill ja Owen King ovat myös kirjailijoita.
Mitä muut ajattelevat
Arvostelut teokselle Satumaa – E-kirja, Äänikirja
Tästä jäi ristiriitainen olo.. Alkupuolisko oli todella lupaava, mutta jälkimmäisen puoliskon tapahtumat eivät sitten enää kiinnostaneet juuri ollenkaan
Alisa
Paras Kingin kirja jonka olen koskaan lukenut/ kuunnellut. Todella mukaansa tempaava tarina.
Janette
Taattua Kingiä
Pauliina
On yksi parhaimmista kirjoista joita olen lukenut, satukirjojen luxus!!!!
Riitta