Siiri ja yläkerran Onni

Siiri ja yläkerran Onni

Tietoa kirjasta

Siiri saa yhdeksi päiväksi hoitoonsa herra Pilvisen taskukoiran, Onnin. Siiri lähtee Onnin kanssa retkelle, mutta yhtäkkiä Onni katoaa.

Siirin ystävät pikku-Otto, keski-Otto ja iso-Otto ovat onneksi lähellä ja auttavat Siiriä etsinnässä. Mutta pientä Onnia ei olekaan helppo löytää.

Se on joutunut seikkailuun ja päätynyt paikkaan, josta kukaan ei osaa etsiä sitä. Lopulta Onni löytyy - muuttuneena. Miksi Onni ei enää halua olla taskussa? Miksi Onnista on tullut utelias taskukoira?

Helsingissä asuva Tiina Nopola (s. 1955) on lastenkirjailija, näytelmäkirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja. Hänen rakastettuja Siiri-kuvakirjojaan (kuv. Mervi Lindman) on julkaistu vuodesta 2002 lähtien. Tiina Nopola tunnetaan myös supersuosituista humoristisista lastenromaaneista, jotka hän on kirjoittanut yhdessä sisarensa Sinikka Nopolan kanssa. Heinähattu ja Vilttitossu -kirjoja sekä Risto Räppääjiä leimaa hauska tilannehuumori ja kekseliäs kielenkäyttö. Hahmot ovat myös valloittaneet näyttämöt ja valkokankaat. Heidän kirjojensa julkaisuoikeuksia on myyty lukuisiin maihin, mm. Kiinaan, Japaniin ja Brasiliaan.Mervi Lindman on rakastettu kuvittaja, jonka kuvissa on huumoria, lämpöä ja tunteiden voimaa. Hän tavoittaa kuviinsa lapsuuden taikamaailman ja arjen ihmeet. Lindmanin sydäntä lähellä on lasta puhutteleva ja samalla aikuista viihdyttävä kuvakerronta. Tiina Nopolan ja Mervi Lindmanin Siiri-kuvakirjat ovat ilmestyneet monissa maissa, samoin Timo Parvelan Ella-kirjat, joita Mervi Lindman kuvittaa. Mervi Lindman on myös kirjoittanut ja kuvittanut Memmuli-kuvakirjoja ja Ruotsissa on julkaistu hänen tekemänsä Bebbe-kirjasarja perheen pienimmille. Lindman kuvittaa myös suosittua Katerina Janouchin Ingrid och Ivar-kirjasarjaa Ruotsiin. Mervi Lindman opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa ja valmistui Aalto-yliopistosta muotoilun laitokselta (vaatesuunnittelun-ja pukutaiteen osastolta).

suomi

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Siiri ja yläkerran Onni