Silmät tottuvat pimeään
- Anne Rossi-Horto

Yhteenveto
Riipaisevan kaunis, vimmainen teos sisaruudesta on vuoropuhelua yli kuoleman.
Pikkusisko tekee itsemurhan ja jättää jälkeensä valtavan määrän päiväkirjoja. Isosisko ryhtyy lukemaan niitä. Alusta loppuun, lopusta alkuun, yhä uudestaan. Teksteistä piirtyvä tyttö on vieras, kuolemasta fantasioiva nuori nainen. Kuka sisko oikeasti oli?
Kaunokirjallinen muistelmateos kuvaa riippuvuuksia, perheen romahdusta ja sukuperintönä siirtyneitä rooleja ja traumoja. Traaginen todellisuus avautuu kahden näkökulman kautta, siskosten elämäntarinoiden ja muistojen epäsuhdasta.
Voiko omiinkaan muistoihin enää luottaa?
Mitä muut ajattelevat
Arvostelut teokselle Silmät tottuvat pimeään – E-kirja, Äänikirja
Paikoittain hyvä ja kauniisti kirjoitettu. Olisi kaivannut tiivistämistä ja karsintaa, mutta ymmärrän että kirjailijalla on ollut vaikeuksia päästää irti.
Tytti
Vaikuttava kirja, ja hyvä kuvaus siitä, miltä masennus tuntuu.
Elina
Tämä oli aivan hirvittävän pitkä kirja. Tiivistettynä sen sisältämä kiistaton koskettavuus olisi pitänyt otteessaan alusta loppuun, mutta nyt näihin päiväkirjamerkintöihin ja edestakaisin ajassa sahaamiseen alkoi tympääntyä ja aloin odottaa kirjan loppumista väärällä tavalla. Vaikutti että kirjailija ei olisi mitenkään halunnut päästää irti. Lukijalla miellyttävä rauhallinen ääni, mutta vähän epätasalaatuinen ja väleissä oli paljon ihan kuin jälkeenpäin äänitettyjä lauseita.
Johanna
Kirja on pysäyttävä. Pidin kerronnasta, rehellisyydestä, lukijan äänestä. Kaikesta. Suosittelen.
Marjo