Simon

Simon

Tietoa kirjasta

Menestyskirjailijan elämäntäyteinen tarina nuoresta pojasta toisen maailmansodan Ruotsissa

Simon Larsson, puoliksi juutalainen adoptiolapsi, kasvaa göteborgilaisessa työläisperheessä. Simonin erilaisuus muokkaa hänestä vahvan, ja kasvukumppanikseen hän löytää luokkatoverinsa Isakin. Yhdessä pojat matkaavat aikuisuuteen, löytävät miehisyytensä ja kokevat omat kiirastulensa. Taustalla kaikuu sotasaappaiden jyske, ja poikien menneisyys tuntuu olevan jatkuvasti läsnä. Mutta kun musiikki tulvehtii Simonin maailmaan, hänelle avautuu uusi tie tulevaisuuteen.

Simon on suurten ikäluokkien romaani, jossa arkipäivän nyansseista kasvaa monivivahteinen kertomus elämän suurista totuuksista. Simonin tarinaan kietoutuvat kahden suvun elämänkohtalot, Euroopan historia ja kasvamisen vaikeudet. Simon on Marianne Fredrikssonin myydyimpiä teoksia.

"Ihana ja koskettava kirja, joka liikkuu pintaa syvemmissä kerroksissa. Portit aukeavat , kyyneleet tulvahtavat silmiin." – Helsingborgs Dagblad

Ilmestynyt ensimmäisen kerran suomen kielellä vuonna 1999.

suomi

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Simon