HUIKEAN FANTASIASARJAN PÄÄTÖSOSA

Victoria Aveyardin mykistävän hienon fantasiasarjan päätösosassa Maren on hyväksyttävä kohtalonsa ja otettava kaikki irti voimistaan, sillä kaikkia koetellaan, mutta kaikki eivät selviä hengissä.

Mare murtui, kun Cal petti hänen luottamuksensa. Nyt hän on päättänyt suojella itseään ja kaltaisiaan uusverisiä tuhoamalla lopullisesti Nortan hopeisen kuningaskunnan. Ja aivan ensimmäiseksi hän on päättänyt tuhota Nortan ja hopeisten julman kuninkaan, Mavenin.

Sodassa liittolaiset ovat välttämättömiä, ja ennen kuin punaisten kapinalla voi olla menestymisen mahdollisuuksia Maren on liittouduttava sen veljen kanssa, joka mursi hänen sydämensä voidakseen tuhota veljen, joka melkein tappoi hänet.

Calin hopeiset liittolaiset ja Maren purppurakaarti ovat vaikuttava sotajoukko. Mavenin pakkomielle saada Mare taas omakseen on kuitenkin niin voimakas, että hän on valmis tuhoamaan kaiken saadakseen tahtonsa läpi. Sodan sarastaessa kaikki se, mitä Mare on ystävineen puolustanut on vaarassa. Riittääkö voitto kaatamaan hopeisten kuningaskunnat vai vaikeneeko salamatyttö lopullisesti?

Victoria Aveyard alkoi kirjoittaa nuorten fantasiasarjaa valmistuttuaan elokuvakäsikirjoittajaksi. Punaisesta kuningattaresta tuli välittömästi suurmenestys Yhdysvalloissa. Sodan myrskyt on sarjan neljäs ja viimeinen osa. Toimintaa ja pippurisia naissankareita arvostava Aveyard on luvannut aina tehdä parhaansa, ettei lukijalla koskaan olisi tylsää hänen kirjojensa parissa.

Näytä lisää