Somevaikuttajaksi!
- Emmi Lehtomaa

Tietoa kirjasta
Miten somevaikuttajaksi tullaan?
Somevaikuttajan työ voi näyttää helpolta, vapaalta ja ihanien aamupalojen täyteiseltä elämältä. Työhön kuuluu kuitenkin paljon asioita, jotka tulee hallita menestyäkseen. Näitä ovat esimerkiksi omien palveluiden myyminen, sopimusneuvottelut sekä laadukas ja pitkäjänteinen sisällöntuotanto koko ajan muuttuville somealustoille.
Somevaikuttajalle voi olla haasteellista erottaa oma työ- ja vapaa-aika, ja osalle työ voi aiheuttaa myös ajanpuutteesta ja haastavasta ansaintamallista johtuvaa uupumista. Somevaikuttajaksi! -kirja tarjoaa apua näihin pulmiin ja neuvoo somevaikuttajan työstä haaveileville, miten menestyksekäs ura luodaan.
Mitä muut ajattelevat
Arvostelut teokselle Somevaikuttajaksi! – E-kirja, Äänikirja
Todella ajatuksia herättävä ja innostava teos somevaikuttamisesta kiinnostuneille. Täytynee kuunnella toiseen kertaan ja ottaa muistiinpanoja hyödyntämistä varten. Ehdottomasti suosittelen ottamaan kuunteluun.
Taina
Oli aika yksinkertainen koko kirja. Ei avannut mitään uutta.
Jenni
Hyvä kirja. Paljon sellaista asiaa mistä ei tiennytkään.
Antti