Sotilaan kunnia

Sotilaan kunnia

Tietoa kirjasta

Seppo Porvalin Sotilaan kunnia perustuu on sotaromaani, joka perustuu tositapahtumiin. Kirja kertoo todellisesta henkilöstä, Ahti Vuorensolasta, joka yleni sodan aikana majuriksi ja sai Mannerheimristin. Ahti Vuorensola oli sotilaiden parhaita ja pidetty kaikkien keskuudessa. Sodan aikana hän joutui rintamalle kuumimpiin paikkoihin, muun muassa Kollaalle. Marskin ritari Ahti Vuorensola joutui sodan aikana varsin tiukkoihin tilanteisiin.

Mutta dramatiikkaa ei puuttunut hänen elämästään senkään jälkeen, kun rauha oli jo solmittu ja oli aika maksaa sotakorvauksia. Seppo Porvali on haastatellut Vuorensolaa ja kirjoittanut kuulemansa perusteella jännittävän romaanin. Vuorensolan vaiheet sodan sankaruuden päivinä ja sodan jälkeisinä vaikeina aikoina ovat riipaisevaa luettavaa.

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Sotilaan kunnia