Suomalainen teekirja

Suomalainen teekirja

Tietoa kirjasta

Matka teen maailmaan.

Suomessa on nautittu teetä 300 vuotta. Esikuvat saatiin lännestä ja sittemmin myös idästä. Kirja avaa teen historiaa ja kertoo teen viljelystä, valmistuksesta ja kaupasta.

Teos on kiehtova matka suomalaiseen teekulttuuriin. Tee oli alkuaikoina kallista, ja juomaa nautittiin pitkään vain herrasväen pöydissä. Ajan myötä tee halpeni ja sen käyttö yleistyi ja kansanomaistui. Kun pussitee valtasi markkinat toisen maailmansodan jälkeen, se toi mukanaan uudet mallit teenjuontiin. Samalla irtoteen käyttö väheni, kunnes uusi vuosituhat toi sen moninkertaisesti etenkin erikoisliikkeiden valikoimiin. Samalla tee nousi jälleen otsikoihin osittain uusien, asiaansa uskovien kotimaisten teeyrittäjien ansiosta.

Tietokirjailija ja kansatieteilijä Sirkka-Liisa Ranta on kirjoittanut lukuisia tietokirjoja maaseudun elämästä. Hänet on palkittu mm. Valtion tiedonjulkistamispalkinnolla. Ranta asuu Kuhmoisissa noin 150 vuotta vanhassa talossa, jota ympäröi puolivilli puutarha.

suomi

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Suomalainen teekirja