Suomussalmi
    
Jaa kirja    

Verenkarvas romaani talvisodasta.

Monisärmäinen kertomus siviileistä, jotka eivät lähteneet evakkoon Puna-armeijan tieltä talvella 1939.

Suomussalmen ruudinkatkuinen tarina tempaa lukijan mukaansa tapahtumien keskiöön Neuvostoliiton miehittämiin kyliin ja suomalaisen sotapoliisiosaston mukana ankariin puolustustaisteluihin.

Useilla romaanin hahmoilla on vastineensa historiassa. Näitä ovat niin Lev Mehlis lähimpine alaisineen kuin Ruhtinansalmen kyläläiset ja suomalainen sotapoliisiryhmä, jota johti näyttelijänä aikanaan tunnettu Eino Kaipainen.

Kirjallisuudessa Suomussalmen tapahtumat ovat jääneet Raatteen tien varjoon, vaikka taistelut olivat volyymiltään samankokoiset ja Raatteen tie pikemminkin jälkinäytös sille, mistä Suomussalmen tarina kertoo.

Pekka Jaatinen näyttää romaanissaan, että sodan osapuolet eivät olleet yksituumaisia, vaan niin suomalaiset kuin neuvostoliittolaiset sisäisesti ristiriitaisia ryhmiä. Silti pyrkimys järjestykseen säilyi sekasortoisissakin olosuhteissa.

Pekka Jaatinen on kirjoittanut laajan tuotannon perusteelliseen taustatyöhön perustuvia sotaromaaneja. Hän on tunnetuin viisiosaisesta Lapin sota -sarjastaan.

Näytä lisää