Susijengi

Susijengi

Pohjolan perukoilta Euroopan huipulle

Tietoa kirjasta

Susijengin upea tarina sanoin ja kuvin
Susijengi Pohjolan perukoilta Euroopan huipulle valottaa Suomen koripallomaajoukkueen uskomattomia vaiheita, jotka kulkevat Euroopan alakastista aina Espanjan MM-kisoihin 2014 asti. Kirja tehdään yhteistyössä Suomen Koripalloliiton kanssa.
Henrik Dettmannin ottaessa maajoukkueen valmennusvastuun vuonna 2004 alkoi pitkä ja sinnikäs matka, jolla oli vain yksi suunta: pohjolan perukoilta Euroopan huipulle. Kirjassa kuljetaan Susijengin kintereillä Espanjaan saakka ja kerrotaan myös suomalaisen koripalloilun rohkeista valinnoista. Alfasudet Hanno Möttölä ja Teemu Rannikko saavat ympärilleen kaltaistensa lauman, joka alkaa rakentaa yhteistä unelmaa. Heidän rinnallaan kulkevat Susijengin järkäleet Antti Nikkilästä Tuukka Kottiin ja Kimmo Muuriseen sekä nuoren polven taiturit Petteri Koposesta "Junnu" Leehen ja Sasu Saliniin.
"Jokainen meistä mukana olleista on saanut kokea ainutlaatuisen matkan Susijengin kanssa. Tarina on upea, ja on hienoa, että se saadaan kirjan muotoon laajempaakin yleisöä varten", sanoo Henrik Dettmann.
Mika Wickström on tehnyt lukuisia urheiluaiheisia kirjoja, mm. Helsingin olympiakisojen juhlahistoriikin Helsinki 1952 (2002) sekä vuoden urheilukirjaksi valitun romaanin Kunniakierros (1998).
Hippo Taatila on freelance-kirjoittaja ja akateeminen sekatyöläinen, joka on seurannut Susijengin tarinaa aitiopaikalta Koripalloliiton tiedotuksen leivissä vuodesta 2006. Taatilan esikoisromaani Isipappablues ilmestyy syksyllä 2014.

E-kirja

suomi

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Susijengi