Tarinankertoja

Anni Swanin elämä

Arvostelu 4.1
18h 9min
410 Sivua
bookCoverFor

Tietoa kirjasta

Kaikki tuntevat Anni Swanin (1875-1958), usean sukupolven rakastaman satukuningattaren ja lasten- ja nuortenkirjailijan, jonka teosten myynti ylsi miljoonaan kirjaan. Mutta tiedetäänkö hänen elämästään mitään?

Tarinankertojassa etsitään luovaa, rohkeaa, voimakkaasti tuntevaa ja omilla aivoillaan ajattelevaa Anni Swania hänen kirjeenvaihtonsa, teostensa ja kaiken hänestä kirjoitetun takaa. Sieltä löytyy monivaiheisen, ajoittain kiihkeän elämän elänyt kirjailija, joka onnistui siinä missä monet hänen sukupolvensa naiset epäonnistuivat.

Anni Swan löysi tien ulos aikansa naisille suodusta ahtaasta tilasta. Hän halusi omillaan toimeen tulevaksi ja omaa elämäänsä hallitsevaksi ihmiseksi. Monien epäilysten jälkeen hän pystyi myös yhdistämään luovan työn ja avioliiton. Hän oli ”metsän tyttö”, jonka vahva, elämyksellinen suhde luontoon sulautui osaksi hänen satujaan ja tarinoitaan. Anni Swan kirjoitti ylioppilaaksi, mikä oli 1800-luvun lopun tytölle tavatonta. Yliopistovuosina vilkkaalla ja viehättävällä Annilla oli lukuisia ihailijoita, kuten Eino Leino ja Otto Manninen, joiden runoissa hän Oton sanoin ”väikkyi luo ja väikkyi pois”. Avioliitto epäilytti Annia, mutta vuosien seurustelun jälkeen runoilija Otto Mannisesta tuli hänen elämänkumppaninsa, kolmen poikansa isä ja tukijansa kirjailijan tiellä. Avioitumisesta huolimatta Anni Swan pystyi jatkamaan kirjallista uraansa ja eli pitkän elämän, joka pääosin oli onnellinen, vaikka siihen sisältyi myös suruja - katkerimpana keskimmäisen pojan menehtyminen.

Annin sukulaispiiri laajeni Järnefelteihin ja Sibeliuksiin, kun Annin vanhempi sisar Saimi avioitui taidemaalari Eero Järnefeltin ja nuorempi sisar Nelma Jean Sibeliuksen veljen Christian Sibeliuksen kanssa.

Kirjailijana Anni Swanilla oli tunnistettava oma ääni, ja sekä saduista että nuorisokertomuksista on löydetty paljon hänen persoonansa ja elämäänsä liittyvää: tuttuja nimiä, paikkoja ja ihmistyyppejä.

Kirjailija(t):

Lukija(t):

Muoto:

E-kirja, Äänikirja

Äänikirjan kesto:

18h 9min

Sivua:

410

Kielet:

suomi

Julkaistu:

17.5.2022

Äänikirjan kustantaja:

Siltala

ISBN Äänikirja:

9789523880269

E-kirjan kustantaja:

Siltala

ISBN e-kirja:

9789523880344

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Tarinankertoja – E-kirja, Äänikirja

Teos käsittelee mielenkiintoisesti myös aikakautta. Anni Swan on keskiössä, mutta hänen läheisyydessä ja ympärillään olevat ihmiset tuodaan esiin elävästi. Mielestäni teos oli hyvä katsaus 1800-1900-lukujen suomalaisuuden ja suomalaisen kulttuurin kehitykseen.

Irene

Tykkäsin

Marika

Hyvä kirja ja loistava lukija.

Minna

Lämminhenkinen kirja, joka palautti mieleeni lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni kiintymyksen Anni Swanin koskettaviin teoksiin. Hieno taiteilijakuvaus.

Anneli