Tarinoita Saharasta

Tarinoita Saharasta

Tietoa kirjasta

Miljoonia lukijoita lumonnut menestysteos

Nuori taiwanilainen nainen luki 70-luvun alussa lehdestä Saharaa käsittelevän artikkelin, eikä sen jälkeen enää saanut aavikkoa mielestään. Pari vuotta myöhemmin Sanmao toteutti unelmansa ja muutti espanjalaisen puolisonsa kanssa asumaan Länsi-Saharaan.

Kirjallisen läpimurron ainekset alkoivat itää, kun Sanmao ryhtyi kirjoittamaan kokemuksiaan kertomuksiksi. Vuonna 1976 tarinat koottiin kirjaksi, ja sensaatio oli valmis. Todellisuutta ja fiktiota sekoittavat kertomukset rakkaudesta, menetyksestä ja vapaudesta olivat jymymenestys.

Sanmao (Chen Mao-ping) oli taiwanilainen kirjailija ja maailmankansalainen. Hän syntyi Kiinassa vuonna 1943, mutta muutti kuusivuotiaana perheensä mukana Taiwaniin kommunistien noustua valtaan. Vuonna 1991 itsemurhan tehnyt Sanmao lukeutuu yhä tänäkin päivänä kiinaa puhuvan maailman rakastetuimpiin ja puhutuimpiin kirjailijoihin. Kolme vuosikymmentä kuolemansa jälkeen hän inspiroi yhä nuoria taiwanilaisia ja kiinalaisia naisia, jotka eivät viihdy konservatiivisen kulttuurin normien kahleissa.

”Sanmaon proosa kulkee muistoista fiktioon lakonisen elegantisti kuin beat-runoilijoiden säkeet.”

– The New York Times

”Kun pääsin ensi kertaa auton kyydissä ihka oikealle aavikolle, maisemat olivat niin huikaisevan upeita, että olisin halunnut räpsiä kuvia aivan kaikesta. Näin kangastukset, jotka olivat kuin unesta tai kuin hirviöitä, ja hiekkadyynit, jotka kumpuilivat sulavan pehmeinä kuin naisen muodot. Näin sateen lailla kohisevat hiekkamyrskyt, karrelle palaneen maan ja kaktukset, jotka hiljaa kutsuen kurottivat kohti taivasta. Näin kauan sitten kuivuneet joenuomat, mustat vuorijonot, aavan tummansinisen taivaan, joka oli kuin kovaksi jäätynyt, ja näin kivien täplittämät sydänmaat… Näkymät olivat pökerryttävän upeita, ja niitä oli liikaa yhdellä kerralla sulatettavaksi.

Aavikko vaikutti minuun niin voimakkaasti, että unohdin täysin oman elämäni huolet ja murheet.”

Kirjailija.Sanmao
Lukija.Hannamaija Nikander

suomi

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Tarinoita Saharasta