Tomun ja tuulen maa

Arvostelu 4.2
14h 11min
331 Sivua
bookCoverFor

Tietoa kirjasta

Julmankaunis romaani Satakielen tekijältä.

”Kuvaamalla yhden naisen selviytymistaistelua karuna ja ahdistavana tomumyrskyjen aikakautena mestarillinen tarinankertoja Kristin Hannah muistuttaa, miten ihmissydämen ja maapallomme kantokyky haurastuu yhtä helposti kuin tuuli muuttaa suuntaa.” Delia Owens, Suon villin laulun kirjoittaja

Ensimmäinen maailmansota on päättynyt, talous on kääntynyt nousuun ja keskilännen vehnäpellot kukoistavat. Elsa Wolcott tekee päätöksen, jolla on kauaskantoiset seuraukset: hän nai miehen, jota ei rakasta. Kymmenen vuotta myöhemmin tilanne on kääntynyt katastrofaaliseksi. Pellot ovat kuivuneet, tomumyrskyt riehuvat pitkin maata ja työttömyys on huipussaan. Jokainen päivä on liikaa, myös Elsan avioliitossa. Mutta voiko hän lähteä rakastamaltaan seudulta etsimään parempaa tulevaisuutta?

Kristin Hannahin (s. 1960) suomalaisetkin lukijat lumonneet kansainväliset jymymenestykset Satakieli ja Alaskan taivaan alla viipyivät New York Timesin bestsellerlistalla useita kuukausia, ja Satakieli on nähtävänä myös Hollywood-elokuvana. Tomun ja tuulen maa singahti ilmestyessään kaikkien myyntitilastojen kärkeen.

*

”Naulitseva tarina rakkaudesta, rohkeudesta ja uhrauksista. Yhdistelee raastavaa realismia, tunnekylläisesti kuvattuja henkilöhahmoja ja lyyristä proosaa. Tuntuu kirkkaalta ja aidolta heti ensi lauseesta alkaen.” Publishers Weekly

“Loistelias. Rikas, palkitseva lukuelämys perhesiteistä, kestävyydestä ja naisten ystävyydestä sekä luonteenlujuudesta.” Booklist

“Sydäntäsärkevä mutta kaunis tarina uhrauksista, rakkaudesta ja toivosta. Ottakaa nenäliinat esille.” The Skimm

Kirjailija(t):

Lukija(t):

Kääntäjä(t):

Marja Helanen

Muoto:

Äänikirjan kesto:

14h 11min

Sivua:

331

Kielet:

suomi

Julkaistu:

25.8.2022

Äänikirjan kustantaja:

WSOY

ISBN Äänikirja:

9789510483695

E-kirjan kustantaja:

WSOY

ISBN e-kirja:

9789510483688

Mitä muut ajattelevat

Arvostelut teokselle Tomun ja tuulen maa –
E-kirja, Äänikirja

En pidä lukijasta, jätin kirjan kuuntelun kesken ja siirryin painettuun versioon.

Anna-Leena

Kirja on varmasti hyväkin mutta lukija niin huono etten pystynyt kuuntelemaan tätä. Viisi tuntia ponnetonta ja ässävikaista kuiskintaa riitti.

Jaana

Hieno kuvaus 1930 luvulta pienistä ihmisistä suuren laman ja ympäristökatastrofin keskellä.

Sini

Kirja piti otteessaan alusta alkaen ja kyyneleitäkin vierähti kerran, jos toisenkin. Lukijaan totuin nopeasti ja tapa lukea oli lopulta hyvä ja sopi tähän kirjaan.

Kristiina Halonen