
Tietoa kirjasta
Kuinka voi selvitä koko nuoruuden tuhonneesta pahuudesta?
Järkyttävä tosikertomus suomalaisesta tytöstä, joka joutui ihmiskaupan uhriksi. Hyväksikäytön rakkaudeksi naamioinut keski-ikäinen mies alisti alaikäistä Minttua vuosien ajan. Miten on mahdollista, että kaikki turvaverkot pettivät tytön?
Mintun kohtalo järkytti suomalaisia rikoksen paljastuttua vuonna 2016. Puhutteleva dokumenttiromaani kertoo koko tarinan otsikoiden takana. Se vastaa siihen, miksi kokematon 14-vuotias ajautui viisikymppisen yliopistolehtorin hyväksikäyttämäksi ja alistamaksi seksiorjaksi.
Minttu sai mieheltä 15-vuotislahjaksi koiran kaulapannan ja joutui myymään seksiä sadoille miehille eri puolilla Suomea. Läheiset, koulu, terveydenhoito ja lastensuojelu eivät nähneet eivätkä puuttuneet.
Vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä Minttu onnistui irrottautumaan häntä pahoin traumatisoineesta elämänvaiheesta, mutta siitä huolimatta Mintun elämässä jatkuivat monenlaiset vaikeat ongelmat. Hyväksikäyttäjä tuomittiin lopulta 11 vuodeksi vankeuteen. Mies pääsi avovankilaan ennen kuin Minttu psykoterapiaan.
Minttu on ensimmäinen suomalainen ihmiskaupan uhri, joka kertoo avoimesti tarinansa.
Katariina Lehtikanto on Iltalehden toimittaja, joka on pitkän uransa aikana erikoistunut henkilöjuttuihin ja koskettaviin selviytymistarinoihin.
Mitä muut ajattelevat
Arvostelut teokselle Tyttö joka sai kaulapannan – Äänikirja, E-kirja
Kiitos niin rohkeasta oman elämäsi avaamisesta, Minttu! Niin tärkeä teos, että vetää sanattomaksi. Sosiaalialan ammattilaisena tämä havahduttaa etenkin siinä, miten moni ammattilainen jätti ilmoitusvelvollisuutensa täyttämättä. Opin tästä paljon. Kirjoitustyyli oli ajoittain pomppiva ja epäjohdonmukainen, mutta suosittelen silti ehdottomasti lukemaan! Ensimmäinen kirja, jonka luin vuorokaudessa kahdella lukukerralla.
Maija
Oliko tämä jokin koneääni, jolla kirja luettiin? Tähän olisi käynyt sympaattisempi ja rauhallisempi lukija.
Minna
Järkyttävän surullista 😥
Tiia
Huh mikä tarina. Todella hyvin kirjoitettu.
Kaisa