Verijälki
  

  Tulossa oleva kirja

Äänikirja: 8.2.2022

E-kirja: 8.2.2022

Ihminen on ihmiselle susi.

Uusi dekkarisarja esittelee meille poliisin, jolle oma mieli on kaikista pimein kuja.

Väkivaltarikostutkija Aarni Susi tulee tajuihinsa vieraan maan lentokentällä, kynsien alla tuoretta verta. Mutta mitä Susi on tehnyt? Hän ei muista.

Välähdyksinä rikostutkijan mieleen palaa sarja kuvia, josta sekä rikostapauksen että oman mielen palaset on koottava: Kasvoihin puukotettu rujo laiha ruumis rantavedessä. Työpöytä, jolla paksu, nippusiteillä kasassa pysyvä pino vanhaa paperia, jonka sivuilla säälimätöntä julmuutta. Yö hautausmaalla. Verijälki. Pimeys.

Keskellä synkintä etelä-Suomen talvea alkaa jahti, jossa Susi on sekä metsästäjä että saalis. Hän on poliisi, joka hoitaa aina homman – mutta nyt käsillä on homma, joka aikoo hoitaa hänet.

Kirjoittaja, rikollisten profilointiin erikoistunut tutkija Mikael Viima keittää todellisista rikostapauksista ja fiktiivisistä henkilöistä tymäkän liemen. Hengästyttävä juoni kiskaisee lukijan hengenvaaralliselle huviajelulle. Jo Nesbøn ystävä ei pety.

Mikael Viima on sarjarikollisten profiloinnista väitellyt psykologian tohtori, joka on perehtynyt Suomen julmimpaan rikollisuuteen yli vuosikymmenen ajan.

Näytä lisää